BMW:n oheisella videolla nähtävän moottoripyörän ja siihen liittyvän t&k-työn vastaavana toimii diplomi-insinööri Stefan Hans valmistajan mp-turvallisuusosastolta.
– Nyt olemme siinä vaiheessa, että ohjelmistomme pystyy ennakoimaan, jos tilanne muuttuu kuljettajan valinnan seurauksena. Tällöin voimme tiedottaa asiasta kuljettajalle, varoittaa häntä tai mahdollisesti puuttua pyörän toimintaan. Järjestelmä voi tuoda apua tiukkaan tilanteeseen esimerkiksi jarrutuksessa tai risteyksessä samaan tapaan kuin autojen turvajärjestelmät toimivat, Stefan Hans kertoo.
– Tavoitteenamme ei ole täysin autonomisesti ajava moottoripyörä, vaan me haluamme parantaa moottoripyöräilijöiden turvallisuutta. Nyt näemme, että ajamiseen ja kuljettajan käyttäytymiseen liittyvät algoritmimme toimivat, joten voimme kehittää sen pohjalta erilaisia turvallisuusratkaisuja.
Videolla pyörä ajaa pitkin testirataa, joten tiedossamme ei ole, pystyykö se reagoimaan ulkoisiin tekijöihin, kuten muuhun liikenteeseen, vai onko se ohjelmoitu liikkumaan ennakkosuunnitelman mukaan.
Tiistaina julkaistun videon saatteena on viesti, jossa todetaan, että "Tiedämme, että automaatio on osa moottoripyöräsi turvallisuutta. Voidaksemme edelleen kehittää ajoneuvon dynamiikan hallintajärjestelmiä, teemme intensiivistä tutkimustyötä prototyyppien avulla, ja mittaamme ja keräämme dataa. Itsestään ajava moottoripyörä on yksi tällainen prototyyppi - mutta tavoitteenamme ei ole autonominen ajaminen itsessään. Tarkoituksenamme on integroida dynaamisia hallintaohjelmia moottoripyörään, jotka voivat näyttää sinulle parhaan ja turvallisimman ajolinjan kohteen ympäri varhaisessa vaiheessa.
Ajamisen vastuuta ei pitäisi ottaa pois sinulta, mutta toimenpidesuositus voi parantaa turvallisuuttasi. Hallintajärjestelmä voi myös tarjota lisää stabiliteettia kriittisessä ajotilanteessa."
Katso video alla.