Jääradan SM-sarjassa on tällä kaudella nähty useita tähtihetkiä aina MotoGP-sarjan maailmanmestarin Jack Millerin jääratadebyytistä nuorten RR-tähtien Peetu Paavilaisen ja Patrik Pulkkisen kaksinkamppailuihin. Tulevana viikonloppuna on luvassa jälleen historiallinen hetki, kun ensimmäistä kertaa lajissa naiset asettuvat viivalle.
Kello 12 sunnuntaina Konneveden Isolahden jäällä starttaavalla naisten lähdöllä halutaan kannustaa uusia ajajia mukaan lajiin. Se on mahdollisesti jopa ensiaskel tulevaisuuden naisten omaan jäärataluokkaan.
Viivalle asettuu kymmenkunta naista, joista osa on aivan vasta-alkajia, mutta mukana on myös jo A-luokassa kilpaileva ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan maailmanmestari Kirsi Kainulainen.
– On hienoa, että naisiakin saadaan mukaan niin sanottuihin nopeuskisoihin, Kainulainen iloitsee.
– Minusta se, että jäärata on perisuomalainen laji, tekee siitä hienoa siltä osin, että Pohjoismaista juuri Suomesta voidaan näyttää mallia muille maille. Onhan jäärataa ajettu esimerkiksi Ruotsissakin, mutta muualla se ei ole näin suosittua kuin meillä.
Kainulainen itse on vuosia kilpaillut jääradalla ja pitänyt siten kuntoaan yllä kesän ratamoottoripyöräilykilpailuita silmällä pitäen.
– Talvella jäärata on hyvä harjoitusmuoto monipuolisesti kaikkiin moottoripyörillä ajettaviin sarjoihin. Rata muuttuu joka kierros, ihan niin kuin esimerkiksi motocrossissa, mutta tämä harjoittaa myös kovissa vauhdeissa reagoimaan eri tilanteisiin ja ajolinjoihin. Jos ei naisille saada omaa luokkaa, niin en silti näe estettä osallistumiseen. Kisoihin vain rohkeasti mukaan! Kainulainen kannustaa.
Yksi Konnevedellä viivalla nähtävistä aloittelijoista on Tiina Honkanen, joka kävi vasta viime viikolla kokeilemassa ensi kerran jäällä ajoa.
– Kulttuurishokki oli aika suuri vauhtirajoitteiselle puunkiertäjälle, mutta jäin kyllä heti koukkuun ja odotan näytöslähtöä todella paljon. Erittäin kiva laji ja varmasti otan harjoituslajiksi itselle enduron tueksi, Honkanen fiilistelee.
Se, miten nainen ylipäätään päätyi kokeilemaan jäärataa, saa hymyn huulille.
– Ennen tuota viime perjantain kokeilua en uskaltanut mennä jäälle, en edes luistelemaan, vaikka kuinka olisi ollut metri jäätä. Tämän takia päätin, että se pelko päättyy nyt, Honkanen naurahtaa.
Ennen Konnevedellä ajettavaa finaalia vuorossa on lauantaina Saarijärvellä järjestettävä kauden viides SM-osakilpailu. Molemmat kilpailupäivät alkavat klo 10 harjoitusajoilla ja itse kilpailuerät starttaavat klo 12.
Kilpailuiden tulosseuranta täältä. SM-pistetilanne täältä.
Saarijärven kilpailun lähtöluettelo.
Konneveden kilpailun lähtöluettelo.