Käsissäsi on siis mahdollisuus päästä kiinni aitoon Hollywood-harvinaisuuteen, Farrelly veljesten klassikkokomediassa yhtä merkittävää osaa näytelleeseen pyörään. Elokuva Nuija ja Tosinuija lienee yksi Jim Carreyn hauskimpia.

Elokuvassa käytetty eeppinen miniskootteri, vai miksi tuota nyt sitten nimittäisikään.

Elokuvassa käytetty eeppinen miniskootteri, vai miksi tuota nyt sitten nimittäisikään.

Pyöriä on olemassa vielä kaksi kappaletta, toinen niistä lahjoitettiin Planet Hollywoodille vuonna 1994. Tämä kaupan oleva pyörä puolestaan annettiin elokuvan kuljetuspuolta koordinoineelle Gordie Merrickille. Nykyinen omistaja osti pyörän suoraan Merrickiltä, jonka varastossa pyörä oli lojunut muutaman vuosikymmenen. Ostaja restauroi pyörän pieteetillä alkuperäiseen kuntoon, ja mukana seuraa myös aitoustodistus alkuperäiseltä omistajalta.

Ennen restaurointia.

Ennen restaurointia.

Huutokauppasivulle pääset tästä. Alla myös videonpätkä Lloydin ja Harryn eeppisestä matkasta tällä mainiolla miniskootterilla tai -moottoripyörällä Aspeniin. Asiasta kertoi ensin Morebikes. Video on nähtävissä myös Youtubessa.

 

Freedom!

Freedom!