Kyse saattaa olla Harley-Davidsonin uusista malleista mallivuodelle 2019, mutta siinä missä mallisuoja Bronxille haettiin Yhdysvaltain patentti- ja rekisterivirastosta, niin nyt kävi ilmi, että uusia mallinimiä 48X ja Pan America ei ole haettu USA:sta vaan eurooppalaisesta vastaavasta virastosta, Euroopan Unionin Intellectual Property officesta. Tietoa siitä, miksi näin on toimittu, ei ole.
Nimiä ei ole pystytty linkittämään suoraan Harleyhin, mutta ne on listattu käytettäviksi "moottoripyörien ja niiden rakenteellisten osien yhteydessä".
Todennäköiseltä kuitenkin vaikuttaa, että mallinimen 48X voisi suoraan linkittää kovaksikeitettyyn Harley-Davidson roadsteriin, joka käyttäisi merkin 48 kuutiotuuman kokoista nykyisen Sportster-mallin moottoria.
Motorcycle kuitenkin uskoo, että vielä vahvempi indikaattori asian osoittamiseksi Harrikan suuntaan on yritys, joka hakemuksen on jättänyt, Mathys & Squire LLP. Brittiläinen yritys on erikoistunut intellektuaaliomaisuuden hoitoon ja vastannut Harleyn Euroopan tuotemerkeistä vuodesta 1996 lähtien.
Yksi mahdollisuus on, että X-kirjaimen käyttö juontaa juurensa nestejäähdytteisestä Revolution X -moottorista, jota käyttävät 750- ja 500-kuutioiset Street-mallit.
Se että malli rekisteröidään ensin Euroopassa saattaa tarkoittaa sitä, että H-D pitää mannermaan markkinat mielessään ja rakentaa moottorin, joka täyttää heti kättelyssä Euro 4 -päästövaatimukset. Ja vuodesta 2020 vaatimuksena onkin jo Euro 5, joka on vaikea saavuttaa ilmajäähdytteisellä moottorilla, mutta helpompaa nestejäähdytteisellä, Motorcycle pohtii.
Harley-Davidson Pan America taas tuo mieleen Hondan Paneuropeanin, joka oli / on selkeä touringpyörä. Se voisi tarkoittaa myös Harleyn mallistossa katettua ja laukuilla varustettua sporttisempaa matkapyörää.
Täten voisi olla loogista, että Softail-pohjaisen ensi vuodelle esitellyn Sport Gliden rinnalle tulisi isommalla tuulilasilla ja laukuilla varustettu uusi versio?
Mikäli Harley menee merkkiveikkauksena pieleen, niin muita vaihtoehtoja voisivat tietysti olla Triumph ja Moto Guzzi?
Aiheesta aiemmin: Harley-Davidson rekisteröi uuden mallinimen - mitä tulossa?