– Mika on ollut iso osa MotoGP-projektiamme kiitos hänen 17 vuoden GP-kokemuksensa. Hänen panoksensa on ollut iso osa siinä, että projekti on saavuttanut nykyisen tilansa, KTM toteaa tiedotteessaan, jossa se tänään ilmoitti jatkavansa ensi kaudella nykyisten tehdaskuljettajiensa Espanjan Pol Espargarolle ja Iso-Britannian Bradley Smithin kanssa.
Kallio on osallistunut tänä vuonna kolmeen kilpailuun villillä kortilla ja suomalaisen upeat otteet toivat hänelle mahdollisuuden kisata villillä kortilla myös kauden päättävässä Valencian osakilpailussa. Kallio on osoittanut vauhtinsa olevan selkeästi paremmalla tasolla kuin Smithin ja tämän takia KTM olisi halunnut vaihtaa suomalaisen ja britin rooleja ensi kaudeksi.
– Kyllähän se v*tuttaa tietysti kaikin puolin, että tilanne meni tuohon, kun sekä minun että tallin tahto oli saada minut kisakuskiksi kaudelle 2018, Kallio tuhahtaa.
KTM oli heti Itävallan kilpailun jälkeen luvannut suullisesti Kalliolle tallipaikan ensi kaudeksi Smithin paikalle.
– Kaikki oli selkeää minun ja KTM:n osalta, mutta valitettavasti ongelmaksi koituivat KTM:n sopimusvelvoitteet Bradleya kohtaan. Lakimiehet kävivät siellä tiukkoja keskusteluja ja yhteistä säveltä ei löydetty. KTM:llä ei ollut mitään muita vaihtoehtoja kuin jatkaa Bradleyn kanssa. Kaikki mitä oltiin sovittu, vedettiin vessanpöntöstä alas. Sille ei tietysti mahda mitään, sopimukset on sopimuksia ja KTM haluaa tiiminä kunnioittaa niitä ja ymmärrän sen, Kallio harmittelee.
Kun kävi ilmi, ettei itävaltalaistiimi pääse eroon sopimusvelvoitteistaan, se yritti kaikin keinoin saada suomalaisen kisaamaan muulla tavalla ensi kaudelle.
– Tässä nyt on ollut monta erilaista episodia muutaman kuukauden sisään. Ensin KTM yritti saada kolmea pyörää viivalle ensi kaudeksi, mutta Dornan puolelta se tyrmättiin. Sitten he koittivat, että ajaisin villillä kortilla kaikki kilpailut ja Dornalta tuli jo vihreää valoa, mutta kun muut tiimit saivat vihiä, niin sieltä tuli hirveästi polemiikkia. Sitten lyötiin sääntöjä uusiksi, että kuusi villin kortin kisaa on maksimi ja se näyttää nyt sitten olevan se meikäläisen osuus ensi kaudeksi.
– Kaikki kortit on KTM:n puolelta yritetty kääntää, mutta ei nyt tämän parempaan mahdollisuuteen päästy ja olen kiitollinen siitä, että talli kuitenkin yritti kaikkensa ja selvästi näki vaivaa että tilanne olisi toisinpäin, Kallio päättää.
Kauden päätös Valencian osakilpailu ajetaan marraskuun 12. päivänä, jolloin myös Kallio on tositoimissa.