Carita Keinänen hakee Mesenaatti-joukkorahoituksen kautta 35 000 euron rahoitusta. Hankkeen toteutumisen minimitavoite on 10 000 euroa. Keinänen sai aikanaan testamenttilahjoituksena 60 000 kuvan ja noin puolen miljoonan negatiivin arkiston.
Sekä Holger että Marita Eklund olivat ammattikuvaajia, jotka tallensivat suomalaista moottoriurheilua työkseen. Joukossa on paljon ralli-, rata-, jäärata-, karting- ja moottoripyöräkuvia, kertoo Helsingin Sanomat. Lisäksi arkistossa on luonto- ja kaupunkikuvia sekä otoksia julkkiksista 1950-luvulta 1980-luvulle.
Mesenaatti-joukkorahoituspalvelun sivustolla kerrotaan hankkeesta, että "Suomen Veteraaniajoneuvot r.y:n kuva-arkistossa on rata-, ralli-, jokkis-, rallicross-, mp-, motocross-, speedway- ja kelkkakuvia yli 500.000 kpl negatiivimuodossa ja kuvina (noin 18x20 cm) n. 85.000 kpl. Kymmenen vuotta olemme tunnistaneet henkilöitä, tapahtumia ja muita tietoja sekä tallentaneet kuvia tietoineen digitaalisesti. Rallikuvien lisäksi mukana on myös paljon muitakin kuvia häistä hautajaisiin ja kuuluisia ihmisiä elämän varrelta. Muuta arkistomateriaalia löytyy runsaasti tarroista kirjoihin ja eri tapahtumien käsiohjelmiin, tuloksiin jne.
Mikäli vähimmäistavoite saavutetaan, pystymme hankkimaan tarvittavat tekniset välineet ja toimistotarvikkeet, jotta tämä historiallisesti arvokas ja ainutlaatuinen valokuva-arkisto plus siihen liittyvä muu materiaali saadaan digitoitua ja tallennettua jälkipolville.
Jos tavoite saavutetaan, valokuva-arkisto luovutetaan Mobilialle ja julkaistaan Internetissä avoimella foorumilla - ja digitointia sekä kuvien tunnistusta jatketaan edelleen, tavoitteena saada mahdollisimman suuri osa koko kuva-aarteistosta talten. Nähtäville saadaan silloin historian havinaa rallista rataan, valokuvia ja negatiivejä kuskeista ja karttureista., mekaanikoista sekä moottoripyöräilijöistä, kahden kuuluisan valokuvaajan tallentamina noin 40 vuoden ajalta."
Tätä kirjoitettaessa tätä historiallisesti arvokasta hanketta on tukenut 14 henkilöä, ja kokoon on saatu 2260 €. Hanke päättyy 30. syyskuuta, joten vielä tämän kuukauden ajan pystyt auttamaan. Pienin summa on 20 euroa.
Arkisto on jo kerran pelastettu tulipalosta ja roskalavalta. Tulipalossa menehtyi silloin toinen kuvaajista, nimittäin Marita Eklund.
Hankkeen joukkorahoitussivulle pääset tästä.