Vasta neljännestätoista lähtöruudusta kilpailuun startannut 777RR HRP Suzukin Eemeli Lahti onnistui alittamaan ruutulipun viidentenä kuljettajana BSB Supersport -luokan lauantain kilpailussa Cadwell Parkin radalla.
Loistavana lähtijänä tunnettu Lahti nosti itsensä ensimmäisellä kierroksella jo yhdeksänneksi. Kilpailun loppuvaiheessa uudelleen sijoitustaan parantelemaan innostunut Lahti hilasi sijoitustaan vastustamattomasti ylöspäin, mutta kärkiryhmä oli jo ehtinyt karata tavoittamattomiin.
– Otin hyvän lähdön ja sain ohitettua useamman kuljettajan jo ensimmäisellä kierroksella. Alkuhektisyyden jälkeen jäin kyttäämään sopivia ohituspaikkoja. Kun sain ohitettua muutamat edessäni olleet kilpailijat ja vielä pari kuljettajaa kaatui, olin nostanut itseni maalissa viidenneksi, Lahti kuvailee.
Vauhtinsa viikonlopun aikana uudella ja haastavalla radalla kärjen tasolle nostanut Lahti uskoo mahdollisuuksiinsa, vaikka haasteitakin yhä riittää.
– Rata alkaa olla jo tuttu. Muiden perässä on hyvä pitää vauhtia korkealla, mutta yksin ajaessa se on vielä vaikeaa. Toivottavasti huomenaamulla ehdimme saada runsaasti kierroksia alle, Lahti toivoo.
Kilpailun seitsemänneksi nopein kierrosaika oikeuttaa Lahden seitsemänteen lähtöruutuun sunnuntain kilpailussa, mikä antaa nuorukaiselle huomattavasti paremmat lähtökohdat kärkikamppailuun nousemiselle.
– Sunnuntain tavoitteena on ilman muuta voitto. Se ei tule olemaan helppoa, mutta täysin tehtävissä, päättäväinen Lahti toteaa.
Eemeli Lahti starttaa BSB Supersport -luokan sunnuntain 16 kierroksen kilpailuun Cadwell Parkissa klo 17.40 Suomen aikaa. Kilpailu on katsottavissa Eurosport Playerilla.