– Menin vuonna 1993 Marokkoon. Se on maa, jonka tunnen hyvin, sillä olen ollut siellä monta kertaa, Emile Leray kertoo allaolevalla videolla.
Mies kertoi joutuneensa ongelmiin, kun "sotaväki pysäytti minut ja vaati, että palaan takaisin Tan-Taniin. Teeskentelin palaavani ja ajoin useita kilometrejä, mutta onnettomuudekseni törmäsin kiveen ja tuhosin etuakselin ja murskasin auton alustan törmäyksessä."
Lähin kaupunki oli noin 32 kilometrin päässä.
Pelastautumisprosessi alkoi siten, että hän siirsi auton korin pois ja käytti sitä pikku talona. Sitten hän lyhensi runkoa, korjasi akselit ja laittoi kolme pyörää keksintöönsä. Lisäksi hän valmisti istuimen ja rakensi jonkinlaisen jousituksen takarenkaaseen. Leray pääsi lopulta pois asuttuaan sitä ennen 12 päivää ja yksitoista yötä erämaassa ennen kuin hänen luomuksensa oli valmis.
Mutta ajaminen takaisin kotiin ei ollutkaan helppoa, eikä se johtunut mekaanisista ongelmista. Tiellä Tan-Taniin poliisit pysäyttivät hänet ja antoivat 4550 dirhamin eli noin 450 euron sakon, koska "ajoneuvo ei vastannut Citroen 2CV:n määritelmää".
Itse asiassa hän lopulta ajoi vempeleen Ranskaan asti Marokosta, ja hänellä on se yhä edelleen. Se asustelee hänen muiden Citroeniensä keskuudessa.
Asiasta kertoi The Drive. Mikäli video ei näy alla, voit katsoa sen täällä.