BMW Motorrad myi enemmän moottoripyöriä ja maksiskoottereita vuoden 2017 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana kuin koskaan aiemmin. Tosin tähänhän olemme viime vuosina tottuneet. Merkin moottoripyörämyynti on ollut jatkuvassa nosteessa jo vuosikausia.
Kuuden ensi kuukauden aikana BMW:n toimitukset kasvoivat 9,5 %. Kesäkuun loppuun mennessä se oli myynyt 88 389 pyörää, kun viime vuonna se toimitti asiakkailleen 80 754 moottoripyörää.
BMW Motorradin pääjohtaja Stephan Schaller totesikin, että asiakkaiden mieltymys osoittaa merkin olevan menossa oikeaan suuntaan ponnisteluineen mallivalikoiman laajentamisessa.
Myynti vahvaa Euroopassa ja Aasiassa
Vahvinta kasvu oli raportointijaksolla Euroopassa. Toimitukset esimerkiksi Ranskassa (9,447 kpl / viime vuosi 7,790 kpl), Italiassa (9,099 kpl / 7,912 kpl), Espanjassa (5,573 kpl / 5,133 kpl) ja Englannissa (5,410 kpl / 4.746 kpl) kasvoivat oleellisesti. Eurooppaan merkki myi 12,9 % enemmän pyöriä kuin aiemmin Saksa mukaan lukien.
Etelä-Amerikan markkinat näyttävät olevan BMW:lle suuren kasvupotentiaalin alue, jossa myynti on kasvanut dynaamisesti. Viime vuodesta myynti on kasvanut 16,3 % 8306 kappaleeseen. Myös Kiinassa myynti on ollut aiempaa merkittävämpää. Kasvu 18,8 % ja kokonaismyynti 2836 kpl.
Saksa on edelleen BMW:n suurin yksittäinen markkina-alue. Siellä myynti nousi 4,9 % 14 461 pyörään. BMW on markkinajohtaja kotimaassaan. USA:ssa kasvu on ollut maltillisempaa. Siellä myytiin 3,8 % enemmän Bemareita, kokonaismyynti 7157 kpl vuoden 6 ensi kuukauden aikana.
Vesijäähdytteinen R 1200 GS jatkaa kärjessä
BMW:n myydyin mallisto on perinteisesti R-sarja. Niissä on Beamerille tyypilliset bokserimoottorit, ja niitä myytiin kaikkiaan 49 240 kappaletta ensimmäisen vuosipuoliskon mittaan. Tämä tekee reippaasti yli puolet kokonaismyynnistä. Kärjessä ovat kaksi matkaenduroa R 1200 GS ja GS Adventure. Ensimainitun osuus kaikista myydyista BMW:stä oli 17,3 % ja kappaleina se tarkoittaa 17 159 pyörää.
Sporttiorientoituneempi S-sarja, johon kuuluvat S 1000 RR, S 1000 R ja S 1000 XR Adventure -pyörä myi 12 763 kappaletta ja on niinikään merkin kivijalkamallistoa.
Lisäksi R NineT -sarjaan kuuluu nyt 5 eri mallia, uusimpana niistä R NineT Urban GS.
G 310 GS:n myynti on vasta pääsemässä vauhtiin, ja ennen kaikkea Etelä-Amerikan markkinat vaikuttavat olevan erityisen kiinnostuneita. HP4 Racen limited edition tulee myyntiin 750 pyörän voimin syyskuussa.
Valmistaja kertoo, että uusia malleja on jo tuloillaan, ja että koko vuodelta odotetaan taas uutta myyntiennätystä.
Aiheesta aiemmin: Tutustumisajossa BMW R nineT Urban G/S: kaupunkisoturi, joka viihtyy myös soralla ja hiekalla