1. On kevät.
Keväällä on kiva käydä moottoripyöräkaupassa. Siellä on kavereita ja ainakin vähintään porukkaa, joka pitää moottoripyöristä, ja joiden kanssa on kiva jutella. Talven aikana olet kuitenkin joutunut pitämään moottoripyöräilyyn liittyvää sanaista arkkuasi varsin suppealla käytöllä. Kotona ei montaa sanaa aiheesta tarvi ynähtää, kun todennäköisesti sanomisiasi kommentoidaan 'taas se yksi pääsi vauhtiin iänikuisine moottoripyörineen' -linjalla. Mp-kaupassa voit päästää kitapurjeesi irti ja antaa palaa. Jos myyjät ovat nihkeitä, aina löytyy asiakaskunnasta joku, jonka kanssa heittää läppää ja pohtia olennaisia kysymyksiä kuten esimerkiksi sitä, olisiko nyt aika vaihtaa uuteen kypärään?
Mikäli rahasi eivät aivan riitä uuteen pyörään, joka todennäköisesti olisi kuitenkin se keskusteluvaihtoehto numero yksi, on joka tapauksessa mahdollista, että ne riittävät uuteen kypärään. Ruokarahan vähyys oston jälkeen ei ole optio, sillä päättömän on joka tapauksessa vaikea syödä.
2. Kypäräsi on kulahtanut.
Joku ristiriita siinä on, että kypärävalmistajat kehottavat uusimaan kuitukypärät viiden vuoden välein, mutta lasikuituveneet kuulemma senkuin paranevat vuosikymmenten käytössä. Jommassa kummassa tulkinnassa on jotain vikaa. Pahimmassa tapauksessa molemmissa.
Mikäli kypäräsi periytyy Jarno Saarisen kunnioitettavilta aktiivivuosilta, on varmasti aihetta nostaa se autotallin seinälle kultaisten tammenlehvien kanssa varoittavaksi esimerkiksi kypärien kehityksen alkutaipaleelta. Voit myös henkäistä kiitollisuudenosoitukseksi, että olet selvinnyt tähän päivään asti moisen reliikin kanssa.
Mistä tunnistaa kulahtaneen kypärän? Mikäli kypäräsi ei enää pysy kuosissaan, eli alkaa olla pehmeä pinnaltaankin, on syytä olla vakavasti huolestunut ja vipata moisella kapistuksella ulkovessan takaista nokkospuskaa. Lievemmässä tapauksessa maalipinnassa on kolhuja ja sisäpuoli kasvattaa sammalta. Loppukäyttö sama. Kolhittua kypärää ei kannata uusiokäyttää, vaan siirtää se heti tärskyn jälkeen eläkkeelle.
3. Kypäräsi on epäsopiva.
Kypärän sovittaminen on vähän epämiehekästä puuhaa. Joka tapauksessa ämpärimetodiikka ei istu pään yhtä hyvin kuin joidenkin muiden ruumiinosien mittaamiseen. Joten voi olla, että sinun kannattaa nöyrtyä ja kokeilla kypärää ennen ostopäätöksen tekemistä.
Tässä yhteydessä emme voi olla kommentoimatta kaverillemme Jaskalle tapahtunutta. Silloin kun hän osti legendaarisen Bemarinsa, mukana tuli myös uutuuttaan kiiltävä kallis ja laadukas hiilikuitukypärä parasta mahdollista merkkiä ja mallia. Paha vain, että se oli kokoa 64 eli tuplaXL, kun taas Jaska on tunnetusti suikeropäinen ja kypärän koon pitäisi itse asiassa olla suusta kiristetty XS. Koska kypärä oli aikanaan uusi ja laadukas, Jaska tietenkin pitää sitä, vaikka sinne menisikin noin neljä hänen sinänsä aivan asiallista päävärkkiään kerralla.
Lisäksi ei ole olemassa mitään keinoa, millä se pysyisi hänen päässään, jos jotain sattuisi. Jaskalla kuin ei muutenkaan ole leukaa kuin nimeksi, ja kypärän lukko raapii aina hänen nenääsä, kun hän ottaa kypärän pois päästä. Hyvä puoli on siinä, että hänen ei koskaan tarvitse avata lukkoa kypärää pois ottaessaan tai päähän laittaessaan.
Kypärän siis pitäisi olla vähän ahdistavan tiukka mieluummin kuin väljä - ainakin uutena. Pehmusteet antavat kyllä jonkin verran myöten. Hätätapauksessa voit kysyä jopa myyjältä, mikä on oikea koko. He ovat yleensä ammattitaitoista porukkaa. Kysymisen ei ehkä pitäisi viedä miehuuttasi tai naiseuttasi sen puoleen.
4. Mitä kypärämelua??
Jos keskusteluissa kavereittesi kanssa olet viime aikoina huomannut, että he ovat alkaneet aina mutista ja puhua epäselvästi jutellessaan sinun kanssasi, voi olla, että kyse onkin jostain muusta. Mikäli kypäräsi on vanha ja ostettu 20 eurolla erikoistarjouksesta, siinä ei välttämättä ole otettu meluteknisiä asioita huomioon samalla tavalla kuin esimerkiksi vaikkapa 400-500 euron kypäröissä.
Ajoviiman aiheuttama melu kypäräsi sisällä voi pahimmillaan nousta vaaralliseksi kuulollesi. Jos vielä katteen tai pyörän etuosan aiheuttamat pyörteet osuvat turbulenssiä aiheuttaen suoraan kypärääsi, niin olet voittanut tuplapotin. Triplan, jos kypäräsi on valmiiksi meluisa etkä käytä minkäänlaisia kuulosuojaimia.
Kilometrit tekevät tehtävänsä ja vievät kuulosi tehokkaasti ennemmin tai myöhemmin. Kaikille ei - toivottavasti - mahdu traktorin kuulosuojaimet kypärän alle, kuten Jaskalle, joten kannattaa vaihtaa laadukkaaseen ja hiljaiseen kypärään, ja jos se menee ostokykysi ylälaitaan, vonkua vielä kunnolliset korvatulpat kaupan päälle. Ja näillä emme taaskaan tarkoita niitä keltaisia putkiloita, vaikka nekin ovat paremmat kuin ei mitään.
5. Keväällä on halpa vaihtaa kypärää.
Tämä on totta mihin aikaan vuodesta tahansa, ainakin jos sitä vertaa moottoripyörän vaihtamiseen. Mutta keväällä jälleenmyyjillä näyttää olevan ainakin esittelypäivinä tarjolla laatukypäriä edulliseen hintaan. Kannattaa käydä katsomassa ja samalla keskustelemassa kavereiden kanssa. Vältä pyöräkärpäsen purema ja keskity vain kypäräkärpäseen. Yksi asia kerrallaan. Kun on kunnollinen kypärä, niin pyörän voi vaihtaa sitten seuraavalla kerralla…
Olemme joulun ja uuden vuoden aikana julkaisseet lomalukemiseksesi muutamia Motouutisten vanhoja juttuja. Tämä on tällä erää viimeinen, huomenna maanantaina siirrymme normaaliin julkaisutoimintaan ja -rytmiin. Oheinen juttu julkaistiin alun perin 20.4.2014.