Lauantain rankat räntä-, lumi- ja vesisateet tekivät Sipoon radasta ajokelvottoman, joten tämän päivän Sipoon SM-osakilpailu on peruttu turvallisuuteen vedoten.
Eilen Sipoossa ajettiin varsin haastavissa olosuhteissa MXATV-luokan kauden ensimmäinen SM-kisa sekä kisattiin Suomen cupin pisteistä MXATV-V35, MXV35, MXV45, MXV55- ja MXJ-luokissa. Ensimmäisten erien alku pystyttiin vielä ajamaan varsin hyvässä kelissä, mutta toisissa erissä nähtiin jo liuta kaatumisia, kun sankka lumipyry teki hiekkaradasta erittäin liukkaan.
Junioriluokan molempien erien voittoon ajoi Joonas Näppi. Ensimmäisessä erässä nuorukainen kävi tiukkaa taistoa Mauno Niemisen kanssa jättäen tämän kuitenkin lopulta toiseksi. Toisen erän toisen sijan otti Wiljan Malin ja Matias Murto sijoittui molemmissa erissä kolmanneksi.
MXV35-luokan ensimmäisessä erässä nähtiin Jarno Mattilan ja Alex Wiikin välillä kovaa voittokamppailua, mikä päätyi lopulta tiukasti Mattilan hyväksi. Jonathan Wiik sijoittui kolmanneksi. Toista erää hallitsi Alex Wiik. Ensimmäisen erän neljänneksi sijoittunut Erno Aro nousi lopulta toiseksi ja ensimmäisen erän voittanut Mattila ajoi kolmanneksi.
MXV45-luokan molemmat erät olivat luokassa tällä kaudella debytoivan Turun Miska Aaltosen ylivoimaa. Marko Forsman otti ensimmäisessä erässä varman toisen sijan ennen kolmanneksi sijoittunutta Jouni Suikkia. Toisessa erässä Forsman jätti kolmanneksi Miikka Kalliokosken.
MXV55-luokassa Kari Rantanen otti helpot voitot molemmista eristä. Antti Paasonen sijoittui molemmissa erissä toiseksi ja Jukka Penttilä kolmanneksi.
ATV-luokan ensimmäisen erän voittoon ajoi Lasse Ruotsalainen jättäen taakseen Sten Jupaschevskin ja Valtteri Vainionpään. EM-sarjassa kisaava Jani Tanhuanpää sijoittui neljänneksi. Toisessa erässä Tanhuanpää teki huikean suorituksen ajaen yli minuutin erolla voittoon erittäin hankalissa olosuhteissa. Vainionpää kuittasi toisen sijan ja Ruotsalainen ajoi kolmanneksi.
ATVMX-V35-luokassa lajin “Grand old man” Jani Saarinen voitti molemmat erät Jouni Vornasen napatessa kaksi kakkossijaa. Ensimmäisessä erässä kolmanneksi sijoittui Petri Kares ja toisessa Teemu Savolainen.
Kaikki tulokset täältä.
Lisää aiheesta Moottoriurheilu.tv:ssä.