Koneenrakennusalalla toimivan SKS Groupin toimitusjohtaja Kari Blomberg on ollut vuodesta 2005 lähtien ja sitä ennen toisen liiton jäsenyrityksen, sähköisiä varasto- ja vastapainotrukkeja valmistavan Roclan toimitusjohtaja. Blombergillä onkin kaikkiaan 26 vuoden toimitusjohtajakokemus.
Teknisen Kaupan Liiton hallituksen jäsen Blomberg on ollut jo aiemmin kuusi vuotta ja tällä erää yhtäjaksoisesti viisi vuotta. Hän seuraa tehtävässään Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojasta ja oli ennen valintaansa liiton varapuheenjohtaja.
– Aki Ojanen johti puhetta ja järjestöä niin loistavasti, ettei tarvetta linjamuutoksiin ole, Blomberg sanoo.
Hän astuu liiton johtoon mielenkiintoisella hetkellä, sillä liitolle luodaan parhaillaan uutta strategiaa. Se astuu voimaan vuonna 2018, jolloin liitto myös täyttää sata vuotta.
Uuden puheenjohtajan ilonaihe on piristymisen merkkejä osoittava talous. Teknisen kaupan jäsenyritysten myynti nousi viime vuonna viisi prosenttia.
– On paljon mukavampaa, kun ilmassa on optimismia eikä tarvitse vain pessimismin torvia soitella, hän sanoo.
Espoossa asuva Blomberg harrastaa saaristoelämää, sulkapalloa ja valokuvaamista. Hän on kahden pojan isä ja myös kahden pojan isoisä.