Ensi vuonna MotoGP-luokkaan osallistuva KTM on saanut nauttia tämän vuoden kokeneen Mika Kallion asiantuntevasta testauksesta ja kehittämistyöstä. Tuleva viikonloppu onkin monin eri tavoin todella merkityksellinen sekä Kalliolle että hänen tallilleen.
– Valencian startti tulee olemaan historiallinen tapahtuma. KTM tuo isoon luokkaan uuden pyörän ja minulle on suuri kunnia olla mukana kuljettajana. Koko tämä vuosi on ollut hieno projekti ja parempaa päätöstä pitkälle testaukselle en olisi osannut toivoa, Kallio tunnelmoi.
– Mieleenpainuva viikonloppu tulossa minulle, tehtaan väelle, tiimille ja koko muulle henkilökunnalle. Tallille on tärkeää saada kokemusta toimimisesta kilpailuolosuhteista pienen paineen alla. Ja eipä ole montaa kertaa ollut urallani mahdollista päästä korkkaamaan tehdaspyörä kisaolosuhteissa, Kallio jatkoi hyväntuulisena.
Viimeksi vuosi sitten, juurikin Valenciassa Moto2-luokassa, kilpailleen Kallion arvailtiin jo jäähdyttelevän uraansa testikuljettajana, mutta vielä mitä. Päättäväisen Kallion palo kilparadalle on valtava.
– Henkilökohtaisesti tämä on iso näytönpaikka, vaikka tiedetään ettei kalustollisesti ja tekniikan puolesta pystytä vielä haastamaan kärkipyöriä. Minulle on tärkeää, että nimi on taas tämän kuninkuusluokan starttilistalla. Haluan näyttää pystyväni tekemään tulosta tässä luokassa ja, että ansaitsen ajopaikan tulevaisuudessakin.
Uutta luvassa
Paluu MotoGP-luokkaan tuo Kalliolle mukanaan monenlaisia, viime kaudesta poikkeavia, uusia asioita.
– Tässä sarjassa on vähän erilaiset säännöt kuin Moto2:ssa. Isoin poikkeus koskee mahdollista sateen puhkeamista. Sateella jokainen kuljettaja joutuu tässä luokassa tulemaan varikolle vaihtamaan pyörän, jossa on sadekelin säädöt ja renkaat. Vaihdon ajankohta on tietysti kuljettajan ja tiimin päätettävissä ja siinä käydään merkittävää taktista kamppailua. Merkitystä on silläkin, miten hyppään vaihdettavan pyörän päälle, koska pahimmillaan siinä voidaan hävitä sekunteja ja monta kuljettajaa painelee ohi, Kallio taustoitti.
Tämä poikkeuksellisen upea mahdollisuus ei ole Kallion suunnitelmissa huiman uran päättävä kruunu, vaan miehellä on tulevaisuudestaan selkeät suunnitelmat ja tavoitteet.
– Tämä yksittäinen kilpailu ei sinällään määritä tulevaa kautta mihinkään suuntaan. Minulla on vielä vuosi KTM:n testikuljettajan sopimusta jäljellä, joten tulen testaamaan pyörää ensi vuonnakin ja ajamaan muutaman villin kortin kisan. Tietysti olen myös KTM:n kilpailijoiden varamies, jos joku ei kykene ajamaan. Uskon tämän olevan paras mahdollisuus löytää paikka MotoGP-luokasta.
– Talven testeillä on isoin merkitys jatkon kannalta, koska KTM testaa kolmella kuljettajalla. On siis tulossa paljon näytönpaikkoja, joissa meitä verrataan toisiimme, Kallio pohti.
Lisää jännitettävää
Viikonloppu tarjoaa Mika Kalliolle jännitettävää monella rintamalla, sillä hänelle on luvassa perheenlisäystä pian kilpailun jälkeen. Jos vauva on yhtä nopea kuin isänsä, niin hän saattaa putkahtaa maailmaan jo ennen Kallion kisan päätöstä.
– Monenlaista jännitystä on tosiaan tarjolla tuleville päiville. Olin muuten silloinkin starttiviivalla, kun esikoiseni Mimosa syntyi. Kuulin vasta maaliin tullessa, että tyttö tuli. Pystyin silloin keskittymään kilpailuun ja pystyn nytkin. Olen oppinut sulkemaan asioita mielestäni ja keskittymään olennaiseen. Nyt täytyy toivoa, että ehtisin kotiin ennen syntymää.
Valencian kilpailun tavoitteista kysyttäessä Kallio vaikuttaa mystisen itsevarmalta. Julkisesti tärkein tähtäin on ajaa ehjä viikonloppu, tuoda pyörä ja mies maaliin ja välttää virheitä. Tehdaskaan ei ole asettanut tulostavoitteita, mutta Kallion tuntevat voivat aavistaa, mitä mies itse ajattelee.
– Ei sinne ole tarkoitus lähteä jonon jatkoksi ajelemaan. Minulla on omia henkilökohtaisia tavoitteita, joita voidaan tarkentaa ääneen aika-ajojen jälkeen lauantaina. Kohtuullisen paineettomana pääsen lähtemään viikonloppuun ja tällainen sopiva jännitys on hyvä asia – pysyy keskittyminen kasassa ja tuloskin paranee. Uskon nälän ja innostuksen kasvavan entisestään, kun päästään kisapaikalle, Kallio summasi.
Mika Kallio aloittaa KTM-tallin historiallisen MotoGP-debyyttiviikonlopun torstaina 10.11. vapaissa harjoituksissa. Aika-ajot ajetaan lauantaina 12.11. ja kilpailupäivä koittaa sunnuntaina 13.11.
Aiheesta lisää Moottoriurheilu.tv:ssä.