Ylivieska-Raahen käräjäoikeus hylkäsi tammikuussa pohjoispohjalaista miestä kohtaan nostetun liikenneturvallisuuden vaarantamissyytteen. Se katsoi, ettei poliisin sana yksistään riitä tuomion perusteeksi, vaan partion olisi pitänyt näyttää tutkan lukema ylinopeudesta epäilylle.
Rovaniemen hovioikeus totesi, että virkavastuulla toimivan poliisihenkilön havainto tutkan lukemasta antaa riittävän varmuuden ylinopeudesta, ja on siten kumonnut käräjäoikeuden ratkaisun ja tuomitsi autoilijan ylinopeudesta päiväsakkoihin.
Itse teko tapahtui jo kaksi vuotta sitten Sievissä tiellä, jolla on kuudenkympin nopeusrajoitus. Poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto, joka konstaapelien havainnon mukaan kulki selvää ylinopeutta, kertoo Iltalehti.
Toinen konstaapeleista mittasi autolle käsikäyttöisellä tutkalla nopeudeksi 90 km/h. Partio pysäytti auton ja ilmoitti kuljettajalle hänen ajaneen ylinopeutta 87 kilometriä tunnissa, jolloin tutkanäyttämästä oli tehty 3 km/h varmuusvähennys.
Autoilija kiisti ajaneensa ylinopeutta, ja esitti epäilyn pistoolitutkan virheellisestä toiminnasta. Epäilty pyysi saada nähtäväkseen tutkan lukeman, mutta poliisit kielsivät näyttämästä sitä.
Käräjillä syyttäjä esitti auton 38-vuotiaalle kuljettajalle syytteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ajamalla 27 kilometrin ylinopeutta kuudenkympin alueella.
Maksinopeuslukitusta ei käytetty virheellisyyden vuoksi?
Auton kuljettaja kiisti käräjillä rikoksen. Hän kertoi ohittaneensa ennen mittausta hitaasti kulkevan ajoneuvon, mutta kielsi ajaneensa ylinopeutta. Hän ei väittänyt poliisien valehtelevan, mutta epäili, että tien varren maastoesteet tai läheinen pumppaamo olisivat voineet aiheuttaa virheellisen lukeman välähtämisen tutkan näytöllä.
Käräjillä todistanen konstaapelin mukaan kyseinen tutka oli säädetty näyttämään juoksevia lukuja. Laitteessa on myös lukitus mitattavan ajoneuvon maksiminopeudelle, jota he eivät partiokaverin kanssa käytännön työssä käyttäneet, koska toisinaan maksiminopeuslukema saattoi olla virheellinen.
Käräjillä todistanut poliisi painotti työskentelevänsä partiokaverinsa kanssa virkavastuulla. Hän näki tutkalukeman, joka hänen mielestään piti yhtä heidän vastaantulijan nopeudesta tekemänsä silmämääräisen havainnon kanssa. Hänen mielestään poliisilla ei ole velvollisuutta näyttää tutkan lukemaa epäilylle.
Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan syytetyn esittämä epäily on mahdollinen. Oikeusperiaatteen mukaan epäiltyä on pidettävä syyttömänä, ellei toisin todisteta, ja tässä asiassa näyttötaakka on poliisilla.
Koska epäilty kiisti ylinopeuden heti tien päällä, niin käräjäoikeus katsoi, että partion olisi pitänyt näyttää lukema epäillylle virkavastuusta huolimatta, joten käräjäoikeus hylkäsi syytteen.
Lukemaa ei oltu lukittu tutkaan
Syyttäjä valitettua ratkaisusta Rovaniemen hovioikeuteen, asia käsiteltiin uudelleen ja sai uuden käänteen. Hovissa kuultu todistelu oli hieman laajempi kuin käräjillä.
Poliisien mukaan he käyttävät tutkaa jatkuvalla eli juoksevalla näytöllä, koska näin on työn kannalta parempi. Todistajien mukaan käytetty tutkamalli on luotettava, eikä samalla tieosuudella ja paikalla ole havaittu häiriöitä. Myös kyseinen tutkayksilö on toiminut tapauksen jälkeen moitteetta.
Hovioikeuden tulkinnan mukaan asiassa on näytetty riittävällä varmuudella vastaajan kuljettaneen henkilöautoa syytteen mukaisella nopeudella.
Hovioikeuden mukaan: "Sillä seikalla, että tutkausta suorittaneet poliisimiehet eivät ole lukinneet vastaajan ajoneuvon nopeutta tutkalaitteeseen eivätkä siten ole voineet sitä vastaajalle näyttää, ei ole asiassa ratkaisevaa merkitystä".
Kyse on siis todellisuudessa ollut siitä, ettei poliiseilla ole ollut mitä näyttää, ainoastaan oma valaehtoinen todistuksensa.
"Tämä ei myöskään loukkaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta", todetiin hovioikeuden päätöksessä Iltalehden mukaan. Loppujen lopuksi autoilija joutui maksamaan 14 päiväsakkoa, yhteensä 560 euroa.