Kotijoukkue heilutti tahtipuikkoa heti ensi metreistä lähtien ja otti murskaavan 60-24 voiton. Ottelun tähti oli odotetusti maamme ykköskuljettaja Timo Lahti, joka ei menettänyt vastustajille pistettäkään. Kun muutkin joukkueen kuljettajat kartuttivat pistepussia vankasti, ei voittajasta jäänyt epäselvyyttä. Kouvolan joukkueesta Tero Aarnio oli loukkaantumisen vuoksi sivussa, joten joukkuetoverit ajoivat hänen eränsä.
Muun Suomen joukkueesta Seinäjoen Juha Hautamäki ja Nike Lunna keräsivät eniten pisteitä.
– Oikein onnistunut tapahtuma oli. Moneen vuoteen rata saatiin oikein hyväksi. Aiemmin, kun täällä on ajettu, niin radasta on keljuiltu. Nyt ei ollut kellään siitä sanottavaa. Toivottavasti saadaan tänne tulevaisuudessakin kisoja, toteaa voittajien Timo Lahti.
– Oma kilpailu meni hyvin. Vauhti on ollut hyvä koko kauden. Raskas päivä oli, kun ajoin seitsemän speedwayerän lisäksi myös Flat Trackeissä, jatkaa Lahti.
Speedwayottelun lisäksi Kuusankoskella ajettiin myös Flat Track -kilpailu. Siinä MM-edustajat Mikko Koskinen ja Janne Rantala valloittivat kaksi ensimmäistä sijaa. Timo Lahden tapaan myös tässä luokassa urakoinut Juha Hautamäki sijoittui kolmanneksi.
Kilpailu saatiin ajaa läpi hyvissä olosuhteissa, tosin juuri ennen kahta viimeistä erää sade saapui kisapaikalle mutta ei ehtinyt tapahtumaa isommin sotkemaan. Kuusankosken rata oli hyvässä kunnossa ja tarjosi 350 katsojalle vauhdikasta kilvanajoa. Myös kilpailun järjestelyt sujuivat hyvin.
Tulokset:
1. Kouvola 60: Timo Lahti 20, Jooa Partanen 17, Teemu Lahti 14, Niklas Säyriö 9, Tero Aarnio R/R
2. Muu Suomi 24: Juha Hautamäki 7, Nike Lunna 7, Jari Mäkinen 5, Niko Siltaniemi 4, Aarni Heikkilä 1
Flat Track:
1. Mikko Koskinen SeMK 24, 2. Janne Rantala SeMK 17, 3. Juha Hautamäki PMK 13
Lisää aiheesta moottoriurheilu.tv:n sivuilla.