Pakenemisen sijasta Alexander Miques ajoi pyöränsä 19 tonnisen ajoneuvon viereen, hyppäsi kyytiin ja yritti saada kuljettajan oven auki, hypäten pois vasta, kun tappaja Mohamed Lahouaiej Bouhlel aikoi ampua häntä, Independent kertoo.
Hetki päätyi myös videolle. Se on esimerkki urhoollisesta toiminnasta ja myös yksi muistorikkaimmista kuvista tuona terrorin yönä. Miques, joka tarvitsi tilanteen jälkeen lääkehoitoa, on nyt kertonut ensi kerran, mitä tapahtui.
– Näin rekan nousevan jalkakäytävälle ja ajavan tämän naisen yli. Sitten se tuli takaisin kadulle ja yritti ajaa myös minun ylitseni, Miques totesi. – Vaistot ottivat minusta vallan. En edes nyt osaa selittää, miten aloin ajaa takaa rekkaa. Kun näin hänen tekevän, mitä teki, ja olevan niin päättäväinen, minusta tuntui, että minun piti tehdä jotain.
Toinen yleisön edustaja heitti rekan tielle skootterinsa yrittäen pysäyttää sen.
Miques kertoo olevansa musertunut tapahtuneesta.
– 36 tuntiin en pystynyt nukkumaan. Sittemmin on alkanut mennä vähän paremmin. Nyt jos herään aikaisin, otan vain moottoripyöräni ja lähden ajamaan. Yritän selvittää ajatuksiani.
Silminnäkijäkuvaukset kertoivat aluksi, miten ainakin yksi motoristi sai surmansa tapahtuneessa. Ehkäpä tämä näki skootterin murskautuvan rekan alle.
Aiheesta aiemmin sivuillamme: Moottoripyöräilijä yritti urheasti pysäyttää Nizzan terroristin