Kherwadin poliisi on Mumbaissa pidättänyt 13 nuorta moottoripyöräilijää, jotka olivat toistuvasti ajaneet ylinopeutta Western Express Highwayllä. Heidät kuljetettiin poliisiasemalle, jossa heidän hiuksensa leikattiin.

Valtaosa näistä nuorista jäi kiinni ylinopeudesta, ja poliisin kommentin mukaan he ovat nuorukaisia, joilla on muodikkaat hiuslaitteet ja jotka ajavat ilman kypärää.

– Varmistaaksemme, että nuorukaiset eivät enää aja villillä ja välinpitämättömällä tavalla, päätimme antaa heille oppitunnin leikkaamalla heiltä hiukset. Kutsuimme poliisiasemalle parturin, ja kolmelle - neljälle motoristille annettiin hiustenleikkaus, poliisiupseeri kertoi Rushlanelle.

Heidät pidätettiin levottomasta ajamisesta sekä muiden henkilökohtaisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Hotellijohtamista opiskeleva 20-vuotias Danish Shaikh Kurlasta oli niiden joukossa, jotka pidätettiin. 

– Maksoin 3500 rupiaa hiusteni stailaamisesta vain kaksi viikkoa sitten. Poliisi olisi voinut vain sakottaa meitä sääntöjen rikkomisesta. Tämä on ollut nöyryyttävää. En edes ajanut ylinopeutta.

– En tunne lakeja. Mitä poliisi meille teki on epäreilua ja turhauttavaa, 20-vuotias Ansari Saud pohtii.

– Western Express Highway on kuuluisa ylinopeutta ajavista moottoripyöräilijöistä sekä bikereiden jengeistä, jotka myös tekevät siellä vaarallisia stuntteja. Motoristit ajavat siellä lujaa, ja usein varsin lähellä muita tielläliikkujia, eivätkä näytä tajuavan, että he riskeeraavat paitsi omansa, myös toisten elämät, poliisi päivittelee.