Iso-Britanniassa viimeisin vuotuinen raportti Kuningaskunnan valtateiden kunnosta eli ALARM ( Annual Local Authority Road Maintenance ) väittää, että teitten ylläpidon riittämätön rahoitus, ankarat sääolosuhteet sekä kasvanut liikenne ovat avaintekijöitä siinä, että teiden pinnoitukset ovat kulumassa entistä heikompaan kuntoon.
Siitä huolimatta, brittihallitus on myöntänyt paikallisten teiden kunnossapitoon 6 miljardia puntaa, 7,7 miljardia euroa vuosittain vuosien 2015-2021 välisenä aikana, paikallisviranomaiset raportoivat, että käytännössä määrärahat ovat laskeneet 16 %.
Keskimääräinen rahoitus on nyt vuosittain noin 44 % jäljessä siitä, mitä sen pitäisi olla. Hallinnolta paikallisviranomaisille tulevat rahavirrat olivat viime vuonna 3,2 miljardia puntaa alijäämäiset ja tänä vuonna noin 4,6 miljardia puntaa alle tarpeen.
Asvaltointiteollisuuden puhetorvi Asphalt Industry Alliance kertoo, että maassa on teissä reikiä paikattavana vuosittain yli miljoona. Reikien paikkaamisen kustannukset venyttävät myös teiden huoltobudjetteja.
Kuten Suomessakin, tieverkko on ikääntymässä myös briteissä ja vuosikymmenten tieverkoston kunnossapidon riittämättömän rahoituksen vaikutukset alkavat kumuloitua. Ongelma on todellinen Iso-Britanniassa, joten missä mennään meillä, jossa tieverkostoa koettelevat vielä talvi ja suolaaminen?
Asiaa kommentoi Morebikes.