– Ajatus moottoripyöräkerhon perustamisesta on aikanaan lähtenyt siitä, kun Lapuan Ritamäellä oli kohtalaisen paljon motoristeja. Yhdeksän vuotta toimimme epävirallisesti MC Ritamäen nimellä. Voidaksemme hakea kaupungilta edes jonkinlaisia avustuksia, niin päätimme tehdä kerhostamme virallisen rekisteröidyn yhdistyksen ja samalla mietimme kerhomme nimen uusiksi. Ritamäkeä on jo 40 vuotta sanottu öljymäeksi, koska siellä on ollut pimeän viinan myyntiä ja sieltä on saanut "sisäistä voitelua", joten siitä syystä nimeksi tuli Oilhill Mcc.

– Vuosittain järjestämme toukokuun puolenvälin jälkeen moottoripyöränäyttelyn. Näyttely järjestetään sunnuntaina kello 12-18 ja tapahtuma on tarkoitettu koko perheelle. Näytteillä on ollut 40-50 moottoripyörää, lähinnä paikkakuntalaisten omia pyöriä, mutta esimerkiksi viime vuonna kaukaisin pyörä tuotiin Joensuusta asti näytille. Vaikka tapahtuma onkin pienimuotoinen, niin kyllä siinä kuitenkin tekemistä järjestelyjen kanssa riittää. Jokainen tosin saa itse hoitaa näyttelyn pyörät paikalle ja sieltä pois. Tapahtuman makkaran myynnistä saatu tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Lapuan Ponnistuksen jalkapallojunioreiden toimintaan.

Nuoria kaivataan ja kannustetaan mukaan toimintaan.

– Oilhill Mcc:llä on reilut 40 jäsentä, joista kolmasosa on naisia. Meillä on myös perhejäseniä, ja alle 16-vuotiaita mopoilua harrastavia tai moottoripyöristä kiinnostuneita juniorijäseniä otetaan mukaan toimintaan. Junioreita kaivataan lisää. He ovat, kuten varmaan mihin kerhoon tahansa, todella tervetulleita, heitä saisi olla huomattavasti enemmän. Erityisesti nuorison liikennekäyttäytymiseen halutaan kiinnittää huomiota. Ei ole järkeä keulia keskellä liikennettä vaarantaen oman ja muiden turvallisuutta.

– Olemme valmiita järjestämään heille ihan omaa toimintaa, esimerkiksi piikki-mopokuskeille illanviettoja, varmasti löytyy joku iso rauhallinen piha, jossa voi rauhassa ja turvallisesti keulia. Samalla luodaan mahdollisuus jo nuorena tutustua moottoripyöräkulttuuriin, päästä mukaan viikkoajeluihin, kokoontumisajoihin ja muihin moottoripyörätapahtumiin. Saataisiin samalla porukkaa uudistettua ja kerhotoiminnalle jatkuvuutta.

Kerhon kauden avajaiset ovat hutikuussa ja päättäjäiset pidetään loka-marraskuussa. Viime vuonna kerhon jäsenet osallistuivat 18 eri kokoontumisajoon, joista kolme oli Virossa ja loput Suomessa.

– Heinä-elokuussa on tarkoitus järjestää mopojen 6 tunnin kestävyysajot paikallisella jokkisradalla. Jokaisessa ajoon osallistuvassa mopossa pitää olla kolme kuskia, joista jokainen käy radalla vähintään kaksi kertaa. Kuskien vaihdot ja tankkaukset tapahtuvat varikolla mopot sammutettuna. Siitä tulee lisäväriä ajoon, kun nykii lämmintä mopoa käyntiin. Ajan päätyttyä lasketaan ajetut kierrokset, jonka mukaan voittaja sitten ratkeaa. Siitä tulee sellainen pienimuotoinen Le Mans-ajo, Oilhill Mcc:n presidentti Markku "Rölli" Mäenpää suunnittelee.