Benjamin Mois lensi pyöränsä selästä ja pyöri pitkin maantietä, perua pyörähti ympäri ja hänen moottoripyöränsä romuttui, mutta Mois itse selvisi tapahtuneeseen nähden vähin vammoin.
Mois on entinen ammattisotilas ja kuulunut laskuvarjojoukkoihin, ja uskoo, että hänen koulutuksestaan oli hyötyä tapahtuneessa. Vaikka kaikki kävi nopeasti hän ehti ruveta pyörimään alastullessaan. hän pääsi heti ylös ja koetti löytää peuran, mutta sitä ei näkynyt missään.
Naapuri todisti tapahtuneen ja ajoi hänet kotiin, ennekuin hänen vaimonsa vei hänet sairaalaan hoidattamaan vähäisiä vammoja.
Moisin nopeus oli noin 50 kilometriä tunnissa, kun peura osui hänen tielleen. Jos hän olisi ollut ajamassa valtatiellä, niin lopputulos tuskin olisi ollut näin suotuisa.
Vasta myöhemmin hän muisti asentaneensa videokameran Harleynsä keulalle päivää aiemmin. Videolta näkyy, kun peura loikkaa eteen, mutta se on vain häivähdys. Ja kun törmäys tapahtuu, kaikki alkaa pyöriä ympäri.
Mois on tyytyväinen, että hän selvisi vain naarmuilla. Hän ei olisi ehtinyt tehdä mitään, millä olisi voinut estää onnettomuuden, mutta jos hänen uuden ajoasunsa nahkatakki olisi ehtinyt tulla postissa, kuten suunniteltua, hänellä olisi ollut täysin suojaava ajoasu yllään.
Onneksi hänellä kuitenkin oli kypärä päässään.
Moois kertoo haluavansa jakaa tarina, koska hänen mielestään tämä on hyvä tilaisuus korostaa oikeaa ja turvallista ajotapaa sekä sitä miten tärkeä kunnollinen, suojaava ajoasu on, ja antaa etua tilanteessa, jossa sattuu jotain yllättävää, kuten että peura loikkaa tiellä eteen. Ja se voi tapahtua milloin tahansa.
Asiasta kertoi Savannanh Now -uutisssaitti.