Ducati julkisti sivuillaan oheisen kirjeen, jonka toisen maailmansodan aikaisen italiaisen sotilaan tytär ja tyttärentytär ovat kirjoittaneet tämän pelastumisesta kriittisellä hetkellä.
Sotilaan tytärtä Caterina Cristoforia ja tyttärentystärtä Giulia Pasettia on kiittäminen siitä, että tieto tapahtuneesta välittyi meille jälkipolville, todetaan Ducatin viestissä.
'Hyvät lukijat, anteeksi, että käytän vähän aikaanne kertoakseni teille tämän tarinan, joka koskee yhtiötänne ja isoisääni. Kirjoitan äitini puolesta, joka nyt näin kahdeksankymppisenä löysi kulkukortin, jonka oheistan (kuva Ducatin sivustolla).
Tulemme Ferraran provinssista, isoisäni syntyi täällä ja asumme täällä edelleen, mutta työn vuoksi hän aikanaan joutui muuttamaan Venetsian Giuliaan, jossa hän tapasi isoäitini, ja jossa äitini Caterina ja ja kaksi hänen veljään syntyivät.
Toisen maailmansodan johdosta isoisäni joutui ilmatorjuntajoukkoihin Bolognaan ja hänet vangittiin maaseudulla Borgo Panigalessa.
Se tapahtui 8.9.1943 aselevon solmimisen päivänä. Isoisäni, tykkimies Alberino Cristofori oli jo Borgo Panigalessa suunnittelemassa kotiinpaluuta sotatovereittensa kanssa. Seuraavana päivänä natsisotilaat ottivat heidät vangiksi tarkoituksenaan lähettää heidät Saksaan. He keräsivät joukon italialaisia aikeenaan viedä heidät Bolognan asemalle, josta heidät sitten toimitettaisiin eteenpäin.
Vangitut tykkimiehet, joihin isoisäni kuului, olivat sotilaita, jotka jo silloin olivat kolmissakymmenissä, aikuisia ja ammattimiehiä, kun taas saksalaiset sotilaat, jotka heitä saattoivat, olivat kaikki hyvin nuoria, kokemattomia ja heillä ehkä alkoi olla epäilynsä sodan lopputuloksen suhteen.
Siten monet italialaisista onnistuivat karkaamaan metsiin matkalla Bolognaan, sillä välin kun muut yrittivät pelata aikaa ja viivyttää matkantekoa kaikin mahdollisin keinoin käyttäen mitä tahansa tekosyytä pysäyttääkseen matkanteon kun se tuskin oli alkanut. Yhden tällaisen tauon aikana vanha rouva, joka oli kävelemässä ryhmän ohi ja ymmärsi tilanteen, kuiskasi isoisälleni, 'menkää Ducatille'.
Niinpä hän ja muutama muu onnistuivat pakenemaan saksalaisilta ja uskomattomin tavoin pääsemään Ducatin tehtaalle. Siellä he löysivät organisaation, joka pyrki auttamaan pakoon italialaisia sotilaskarkureita. Muutamassa minuutissa heidät oli riisuttu sotilaspuvuistaan, puettu Ducatin työasuihin ja pantu työkoneiden eteen, samalla kun yksi työntekijöistä teki heille kuvalliset kulkukortit. Kuvina käytettiin sotilaiden omia valokuvia, ilmeisesti myös sotilaspasseista otettuja.
Natsisotilaat tulivat muutamaa tuntia myöhemmin tekemään tarkastusta, kun epäilivät karkulaisten menneen Ducatin tehtaalle. He näkivät tullessaan vain tehtaan työläisiä koneilla, ja jokaisen rekrytointipäivä oli merkitty vuotta aiemmaksi, ja kun he eivät pystyneet osoittamaan,heidän olevan italialaisia sotilaita, lähtivät ja siten isoisäni ja hänen toverinsa vapautuivat.
Ducatin tehdastyöläisen valeasu ja dokumentit, joilla heidän identiteettinsä osana työvoimaa todistettiin, olivat pelastaneet heidät ja he onnistuivat palaamaan kotiin. Vaikka hänen aikansa Ducatilla oli vain yhden päivän mittainen, he piti aina muistonsa seikkailustaan elossa, kertoen sen äidilleni. Hänellä ei ollut asiasta kunnollista todistetta, kunnes löysi viime heinäkuussa isälleni tehdyn kulkukortin, jonka liitän oheen.
Isoisäni päätyi paettuaan Ferrariin sukulaittensa luo, pääsi eroon univormustaan ja palasi Cernizza Gorizianaan, jossa asui äitini ja nuorimman poikansa kanssa.'
Giulia Pasetti ja Caterina Cristofori kirjoittivat kirjeen, koska halusivat ilmaista kiitollisuutensa tehtaanjohtajalle ja henkilöstölle, jotka auttoivat Alberino Cristoforia ja hänen ystäviään. Arjen sankaruus lähtee joskus tosi isoista teoista.
Joulunajan kunniaksi julkaisemme viisi vuotta vanhoja juttuja Motouutisten alkutaipaleelta vuodelta 2013. Oheinen juttu on julkaistu ensi kerran 26.11.2013.