Oheinen jutun aloituskuva on peräisin brittiläisen BikeSafe-organisaation sivustolta. Se on Britannian poliisin hanke, joka pyörii useimmilla poliisiasemilla kautta maan. Ykköstavoitteena on vähentää motoristien loukkaantumisia.
BikeSafe jakaa tietoa ja järjestää motoristeille kuljettajakoulutuksia, joissa on sekä teoriaa että ajo-opetusta. Järjestön periaatteena on, että ajamisen pitäisi olla hauskaa, ja että ajo-osaamisen parantaminen, tiedon lisääminen ja riskien tiedostaminen tekevät ajamisesta turvallisempaa ja nautittavampaa.
Ajokoulutuksissa selvitetään suurimmat ajamisen riskit, joita motoristina kohtaat. Tavoitteena on, että kuljettaja oppii löytämään heikkoutensa ja vahvuutensa sekä ne asiat, mitä seuraavaksi pitää kehittää omassa moottoripyöräilyssään.
Ajovarusteiden suojaavuus
Aloituskuvan piirros kertoo varsin havainnollisesti, mitä osaa motoristin kehosta kukin ajovaruste suojaa. Kuvassa näkyvä varusteeton kehonpuolisko eli vasen on varsin siloitellusti piirretty, sillä onnettomuustapauksessa jälki on todella karua.
Kuva on myös yksinkertaistettu, sillä siitä puuttuu muun muassa kokokypärän leukaosan suojaavuus: yli kolmasosa päähän sattuneista vaurioista tapahtuu moottoripyöräilyssä leuan alueelle.
Toinen puutos on lonkkasuojien puuttuminen kuvauksesta, sillä lonkan ja reisiluun vauriot ovat oma lukunsa mp-onnettomuuksissa.
Lisäksi on syytä muistaa, että laaja-alaisissa iho-onnettomuuksissa (kova vauhti ja t-paita ja shortsit tai minihame) suuret verenvuodot saattavat olla seurauksiltaan todella vakavia, jopa kuolemaanjohtavia.
Lisäksi rintapanssarit ja niskan retkahtamista estävä suojaus puuttuvat kuvasta.
Lisätietoja BikeSafen sivuilta sekä sen Facebook-sivuilta. Viimemainitussa kannattaa käydä katsomassa se mielenkiintoinen keskustelu, minkä oheinen kuva on herättänyt.
Aiheesta aiemmin sivuillamme: Mp-röntgenlääkäri laittaa motoristin suojat oikeaan tärkeysjärjestykseen