Poliisihallituksen julkistaman tiedottteen mukaan poliisi valvoo ensi viikon maanantaina 17.8.2015 tehostetusti ajonopeuksia koko maassa yhden vuorokauden mittaisena tehovalvontana.
– Poliisin tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta automaattivalvontaa ja poliisin perinteistä valvontaa yhdistämällä. Valvontaa kohdennetaan liikenteen riskiaikoihin ja - paikkoihin, muun muassa työ- ja koulumatkaliikenteeseen, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.
Tutkimusten (Euroopan liikenneturvallisuusneuvosto) mukaan 40 prosenttia kaikista liikenneonnettomuuksista liittyy kuljettajana tehtyyn työhön tai henkilöiden tekemään työmatkaan. Kaikista työtapaturmista liikenneonnettomuus on aiheuttajana 60 prosentissa tapauksista.
Valvontaa kohdennetaan taajamien lisäksi päätieverkolle, jossa Liikenneviraston 2014 tekemän selvityksen mukaan kesäkaudella autoista 46 prosenttia ylitti liikennemerkillä osoitetun suurimman sallitun ajonopeuden. Vastaava luku 2013 oli 43 prosenttia. Huomattavan ylinopeuden osuus on ollut keskimäärin 11 prosenttia.
– Ylinopeus on aina turha riski saavutettuun hyötyyn nähden, Onninen muistuttaa.
Valvontajakso on osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) Euroopan laajuista Speed -valvontatapahtumaa. Valvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset.