Husqvarna väittää tiedotteessaan paneutuneensa vahvasti sekä kierto- että vääntöjäykkyyden parantamiseen. Siten vesimuotoillut, laserleikatut ja kromimolybdeenistä robottihitsatut rungot ovat aiempaa pienikokoisempia ja kevyempiä kuin aiemmin ja siten antavat paremman käsiteltävyyden ja tuntemukset kuin edeltäjänsä.
Hiilikuituiset kolme apurunkoa ovat yhteensä kilon kevyempiä kuin aikaisempi apurunko. Uusi valualumiininen keinuhaarukka puolestaan takaa helppokäyttöisyyden ja ajettavuuden.
Lisäksi pyörissä on WP:n 4CS etuhaarukat ja aiempaa puoli kiloa kevyempi WP:n takavaimennin sekä uusi takapään linkityksen geometria, joka parantaa sekä vaimennusta että tasapainoa. Tavoitteena on ollut optimipito ja hallinta kaikissa ajo-olosuhteissa ja kaikenlaisilla maaperillä.
Nelitahtimoottoreita on kehitety eteenpäin ja yhdessä TC125:n kanssa kaikkien painoa on onnistutttu pudottamaan. 4-tahtimoottorit ovat aiempaa pienempinä myös mahdollistaneet aiempaa paremman massan keskittämisen.
Ruisku on aiempaa kevyempi ja pyörissä on ensi kertaa lähtöavustin integroituna ohjaustangon moottorinohjauskarttavalintakytkimeen. Moottorin luonteen säätelyn lisäksi lähtöavustin hakee parhaan mahdollisen pidon ja siten mahdollistaa optimaaliset startit.
Painoa pois
Painonsäästöt ovat melkoisia. FC450 on 5,2 kg kevyempi, FC350 4,7 kg ja FC250:n paino on laskenut 4,0 kg vuoden 2015 malliin verrattuna.
Pakoputkijärjestelmät on kokonaan uusittu massan keskitämisen ja hiljaisemman FIM:in suosituksen mukaisen äänitason varmistamiseksi. Myös ulkoasua ja väritystä on uusittu ruotsalaisen muotoilun innoittamana. Parannettu ergonomia ja uusi istuin täydentävät ajotuntuman.
Muita usia asioita ovat GSKn jarrulevyt, Pro Taperin ohjaustangot, ODI:n lock-on kahvat, uudet WP:n jäähdyttimet, uusi 7 litran polyuretaanitankki, uusi ilmansuotimen kotelo jne.
Kaksitahtiset
Kaksitahtikone TC125:n moottori on aiempaa pienempi ja kevyempi. Uuden power valven ja pakoputken ansiosta sen teho nousi 38:sta 40 hevosvoimaan ja koko pyörä on 3,2 kg kevyempi kuin vuoden 2015 malli.
Muita 2-tahtimalleja ovat nuoremmille tarkoitettu TC85 sekä hienosäädetty TC250. Uudet mallit tulevat Euroopassa myyntiin syyskuussa.