Suojatieonnettomuus Seinäjoella
Torstai-iltana kello 20.10 tuli poliisille ilmoitus Sammonkadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Tapahtumapaikalla selvisi, että vuonna 1944 syntynyt seinäjokinen mies oli kuljettanut moottoripyörää Kuortaneentien suunnasta kohti Rengastietä, jolloin Pultrantien risteyksessä oli samanaikaisen lähtenyt seinäjokinen vanhempi nainen ylittämään katua polkupyöräänsä taluttaen. Tällöin moottoripyöräilijä oli törmännyt suojatietä ylittäneeseen henkilöön, joka oli loukkaantunut.
Kaatuminen Tampereella
Tampereella torstaina iltapäivällä Viinikankadulla lähellä Järvensivuntien risteystä tapahtui liikenneonnettomuus, jossa vuonna -84 syntynyt mies menetti toistaiseksi tuntemattomasta syystä moottoripyöränsä hallinnan ja kaatui. Kuljettaja vietiin ambulanssilla Taysiin saamaan hoitoa vammoihinsa. Tapahtumapaikalla oli todettavissa, että Viinikankadun ja Järvensivuntien risteyksen kohdalla tien urat olivat todella liukkaat. Alkoholilla ei ole osuutta tapahtuneeseen.
Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä.
Asikkalassa humalainen
Asikkalassa eilen torstai-iltana hätäkeskus ilmoitti mahdollisesta rattijuoposta joka teki lähtöä Vierumäeltä kohti Vääksyä. Kyseessä oli moottoripyörä. Poliisi löysi etsittävän kohteen Urajärventien ja Pennintien risteyksestä kaatuneena. Kaatuminen oli tapahtunut hiljaisessa vauhdissa hänen yrittäessään kääntyä ympäri.
Seulonta-alkometrin puhallustulos oli 1,50 mg/l. Noin 45-vuotias mieskuljettaja vietiin sairaalaan verikokeeseen ja tuotiin kiinniotettuna Lahden pääpoliisiasemalle epäiltynä törkeään rattijuopumukseen.