– Oman customin tekeminen on ollut tapetilla aina pikku pennusta lähtien, Juha Liesilinna kertoo. – Alkunsa se sai, kun näin Easy Rider -elokuvan.
Rakennusprojekti oli haastatteluhetkellä kestänyt jo puolitoista vuotta, mutta tavoitteena on saada pyörä tulille ensi kesänä.
– Tähän on uponnut jo 15 000 - 20 000 euroa ja työtunteja lähes loputtomasti, sillä tätä on tehty ryhmätyönä. Homma alkoi siitä, että ostin muovilaatikollisen rojua.
Paljon kilometrejä takana
– Kantapyörä on vuosimallin 1973 Shovel, joten sitä eivät koske mitkään rakentamista rajoittavat säädökset. Moottoriin vaihdettiin kuluneet osat, ja se on erittäin hyvässä kunnossa. Ainoa ongelma on, että se on viimeiseen ylikokoonsa porattu, niin että se kestää seuraavat 20 000 kilometriä, sen jälkeen menevät sylinterit uusiksi.
Kukaan ei tiedä varmasti, paljonko moottorilla on ajettu, mutta edellämainittu voisi tarkoittaa esimerkiksi puolta miljoonaa kilometriä.
– Mikäli pyörän aikoo rakentaa niin, ettei siihen tarvitse asentaa peilejä tai vilkkuja, aihion pitää olla vuotta 1983 vanhempi.
Pyörän nimi Iron 2 on peräisin golfista, jota Liesilinna on harrastanut silloin, "kun oli liikaa aikaa". Se näkyy myös pyörän rakentamisen teemassa, mm. vaihdetangon nuppia koristaa golf-pallo, samoin sissybar liittyy aiheeseen.
Näkymättömät hallintalaitteet
Pyörää katsellessa tulee varmaan itse kullekin jossain vaiheessa "hei haloo" -olo, sillä ohjaustanko näyttää vanhanaikaisen polkupyörän stongalta enemmän kun moottoripyörään tarkoitetulta. Syynä on se, että kaikenlaiset vivut ja kahvat loistavat poissaolollaan. Sarvien päissä on vain viininpunaiset ja metalliblingblingiset tupet. Ei yhtään kaapelia, vaijeria tai mitään muutakaan "normaaliin" ohjaustankoon liittyvää.
Pyörässä on jalkakytkin ja käsivaihteet - ne ovat alkuperäisin H-D-aftermarket-osin toteutettuja. Etujarru toimii "kaasu"kahvaa kääntämällä, mutta sen osat on piilotettu, eikä toimintoa huomaa ulospäin.
Messuille tuotu pyörä oli vielä keskeneräinen, sähkökaapelit esimerkiksi oli laitettu enemmänkin näytille kuin lopulliseen asuunsa, ja pinnassa oli vasta pohjamaali. Pyörästä tulee viininpunainen, rungosta tumma sellainen ja peltiosista vähän vaaleammat.
Tarkkuutta viranomaisvaatimusten suhteen
Moottoripyörien rakentamisessa on meillä Suomessa tiukat säädökset.
– Koko projektissa pitää olla yli 50 % alkuperäistä pyörää jäljellä tai mennään tyyppikatsastukseen jolloin kaikki nykyiset pykälät koskevat myös rakennelmaa vilkkuineen, heijastimineen ja päästöarvoineen.
Onneksi Liesilinnan tiimissä on asiantuntija, joka on ollut mukana laatimassa rakentamista koskevia säädöksiä, joten voidaan puhua ensi käden osaamisesta.
Iron 2 on jäykkäperäinen, mikä näkyy oheisista kuvistakin, ja satula on varsin askeettinen - vain sentti pari makuualustan tyyppistä levytä istuimena.
Etuvalo puolestaan on toteutettu LEDeillä, ja vaikka se on pienikokoinen, siinä on paljon valotehoa.
Ajoon kesällä
– Ajo on enemmän varmaan sellaista totutteluajoa ensi kesän. Ja osallistumista muutamaan drive-in-näyttelyyn.
Pyörässä on Tollen valmistama keula, ja vaikka sivullinen katselee rakennelmaa epäillen pitkän akselivälin ja kovan näköisen istuimen vuoksi, Liesilinna uskoo, että ajettavuus on sitä mitä pitääkin.
– Olin ajamassa vuosia sitten kaverin pitkäkeulaisella pyörällä Keski-Euroopassa, ja jouduimme aikataulujen vuoksi ajamaan yli 700 kilometriä päivässä. Koin silloin ison ahaa-elämyksen, Liesilinna vakuuttaa. – Kova istuin ei hiosta, ja tällainen makaava rento ajoasento tarjosi todella leppoisaa menoa. Sitäpaitsi kyllä tässä etupään kaikki mitat on harkiten laitettu kohdallaan.
Pyörä keräsi todella paljon huomiota MP-Messuilla SMOTO:n osastolla. Moni myös kävi istumassa sen päällä ja kokeilemassa tuntumaa.
Messujen jälkeen mies onnistui valitettavasti liukkailla kaatumaan ja telomaan polvensa, joten projekti jatkuu ennakoitua hitaammin ainakin vähän aikaa. Pyörän valmistumista voi seurata Juhan blogista, johon pääset täältä.
Toivotaan pikaista paranemista, jotta hieno unelmien pyörä valmistuu kesäksi, ja mies pääsee lopultakin ajamaan sillä.