Vastikään ilmoitettiin, että Polaris osti sähkömoottoripyörien valmistuksen Brammolta. Vain hetkeä aiemmin uutisoitiin tietoa, jonka mukaan Suzuki olisi tuomassa oman Recursion-sähköpyöränsä tuotantoon jo tämän vuoden puolella. Ja ennenkaikkea mitä tekee Harley-Davidson, jonka viime vuonna julkistettu LiveWire-konsepti kerää rutkalti julkisuutta ja käyttäjäpalautetta maailmankierroksellaan.
Rideadvice arvioi patentin pohjalta, että BMW:n tuleva sähköpyörä olisi rakenteellisesti samantyyppinen kuin heidän nykyinen bokserimoottorinsa, ja että pyörässä olisi kardaaniveto. Samalla tavalla kuin Harley-Davidson on fanien mielessä yhdistetty "aina" ilmajäähdytteisiin V2-moottoreihin, Bemarin taakkana on uuden sukupolven moottoripyöräsuunnittelussa se, että ankarimmat fanit pitävät ainoina oikeina BMW:inä ainoastaan ilmajäähdytteisellä bokserimoottoreilla varustettuja pyöriä.
Patentin mukaan BMW:n sähköpyörässä olisi kaksi moottoria sijoitettuna aivan kuten bokserin sylinterit. Siitä ne olisivat kytkettyinä keskeltä kardaanin avulla tapahtuvaan voimansiirtoon.
Rakenteen eduiksi patentti esittää sen, että niissä olosuhteissa, joissa tehon tarve olsi vähäinen, voitaisiin käyttää vain yhtä moottoria. Tällaisia tilanteita olisivat esimerkiksi ajo alamäkeen ja normaali kruisailu. Yhden moottorin käyttö vähentäisi kitkaa ja täten parantaisi akun kestoa. Lisäksi kaksi matalalle sijoitettua moottoria toisi painopisteen alas.
Se, miten pitkällä valmiina BMW:n sähköisen moottoripyörän ensimmäinen versio on, on sitten aivan eri asia. Mutta selvää on, että jollain aikavälillä se on vakavasti kisassa mukana.