Turun Moottorikerho (TMK) on historiansa aikana järjestänyt kansallisia endurokilpailuja sittemmin jo offroad-moottoripyörien osalta ajokieltoon päättyneillä alueilla Turun Urusvuoressa ja Alastaron moottorirata-alueella viimeksi yli 20 vuotta sitten.

Viimeiset vuodet enduroa ja motocrossia on päässyt harrastamaan muun muassa Raision moottorirata-alueella, mutta kansallista kilpailua siellä ei ole kummassakaan lajissa ajettu.

Lauantaina 10. toukokuuta asiat muuttuvat, kun TMK isännöi enduron kesäkauden avausta sprint-kilpailun merkeissä Raisiossa. 40-, 50- ja 60-vuotiaille veteraaneille kyseessä on Suomen Cup -osakilpailu. A-, B-, C-, E- ja V70-luokat sekä naiset ajavat kansallisen koitoksen.

Uutuutta kilpailijoille ja katsojille

RXMoto Turku Enduro Sprint 2025 talkoot. Kuva Marko Vihriä.

RXMoto Turku Enduro Sprint 2025 talkoot. Kuva Marko Vihriä.

Perinteisen enduron useiden maastokokeiden sijaan kuljettajat kiertävät SML RX Moto Turku Enduro Sprint -kilpailussa samaa lenkkiä kelloa vastaan useita kertoja. Aikaa otetaan arviolta seitsemän kilometrin pätkältä, minkä lisäksi kierrokseen kuuluu useiden kilometrien maastosiirtymä. Odotuksissa on, että reitin tullessa ajajille tutummaksi, vauhti kasvaa ja ajat paranevat. Maasto on vaihtelevaa ja sisältää muun muassa peltoa, suomiendurometsää, kalliota, jouheaa polkua sekä savipohjaista maastoa.

Reittiä tekemässä toimii Päijänteen Ympäriajossa muutama vuosi sitten kolmanneksi ajanut ja toisen kotimaisen klassikkokilpailun, henkistäkin kestävyyttä koettelevan Kärme Kustaan Kiemurat -partiokilpailun useasti voittanut Markus Michelsson taustaryhmineen.

- Yritämme tehdä reitistä tosi jouhean ja harrastajaystävällisen, mutta samalla vauhti tuo haastavuutta etenkin A-luokan ajajille ja kärkikuskeille. Tämän hetken suunnitelmassa reitin alku on vauhdikasta savirinnettä. Reitiltä löytyy myös hitaammin ajettavaa kivikkoa, muttemme ole halunneet tuoda sitä väkisin reitille, jotta se pysyy nimenomaan vauhdikkaana, Michelsson kuvailee.

- Leudon ja vähälumisen talven ansiosta reitti on jo nyt yllättävän kuiva, mikä auttaa kisapätkän ja siirtymän tekemisessä. Meillä oli viime sunnuntaina tosi mahtavasti porukkaa talkoilemassa kisapaikalla. Uskon, että tulee hieno kisa.

Yleisö pääsee sprint-kilpailumuodon ansiosta seuraamaan vaivattomasti useita suorituksia samalla, miellyttävän pienellä alueella. Sisäänpääsy on maksuton ja kilpailupaikalle on helppo tulla, sillä rata-alueen vierellä kulkee Turun ja Rauman välinen Valtatie 8. Matkaa Raision keskustaan on vaivaiset neljä kilometriä eikä Turun keskustakaan ole kuin kymmenen kilometrin päässä.

Kilpailupaikalla palvelee buffet, ja kilometrin päässä sijaitsee aakkoskirjaimilla varustettu liikenneasema maukkaine ruokineen ja marketteineen turkulaislähtöisen hampurilaispaikan kera.

Äitienpäiväviikonlopusta nauttien

RXMoto Turku Enduro Sprint 2025 talkoot. Kuva Marko Vihriä.

RXMoto Turku Enduro Sprint 2025 talkoot. Kuva Marko Vihriä.

Tiedoksi niille, jotka hoksasivat kyseisen kilpailuviikonlopun sunnuntain olevan äitienpäivä, on nyt tarjolla mitä oivallisin tilaisuus nauttia lauantaina kansallisesta endurosta ja aloittaa hemmotteluviikonloppu Suomen Turussa tai lähialueella vaikka jo perjantaina ja jatkaa sunnuntaihin saakka.

Moottorirata-alueen kyljessä on upea luontopolku näköalatorneineen ja laavuineen. Viime toukokuun tapaisten helteiden osuessa jälleen kohdilleen löytyy Maskun Riviera hiekkakuoppien uimapaikkoineen kivenheiton päästä ja Raision Hahdenniemen uimarannalla sijaitsee suosittu saunakeskus.

Kilpailuun ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin Suomen Moottoriliiton Motti-palvelussa: https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicEvents

SML RX Moto Turku Enduro Sprint 10.5.2025

Raision moottorirata-alue, Palovuorentie, Raisio, raisionmoottorirata.fi