Step2Racingin kisakaartiin kuuluvat tiimiin täksi kaudeksi jääratajunnuksi otetun Rieti Lammin lisäksi Joni Oksanen ja Tommi Räty.

Joni ja Tommi ajavat A450-luokassa, eli kovimmassa SM-sarjassa. Miten kisa meni?

– Pyörän vaihduttua odotukset ei ole hirveän korkealla, ennenkuin saan pyörän säätöihin ja tulen sinuiksi laitteen kanssa, mutta realistiset ajatukset olivat tuloksellisesti siellä about kymmenennen paikkeilla ja aikalailla siellä oltiin. Ekassa startissa sain huonon lähdön ja jouduin aika häntäpäähän. Ajolinjat ei olleet parhaat joka mutkassa ja pari kaveria pääsi ohi vielä ennen maalia. Pito oli huono ja perä luisti aika paljon. Sijoitus 13, kertoi Joni Oksanen.

– Toiseen lähtöön säädettiin pyörän takaiskaria ja pitoa saatiin hieman lisää. Lähtö onnistui hyvin, mutta ensimmäiseen mutkaan mentäessä meni vaihde välivapaalle ja matka katkesi hetkellisesti, jolloin heti alussa useampi kuljettaja meni ohi. Ajolinjoihin keskittyminen auttoi hieman ja ajo sujui paremmin siltä osin. Sijoitus oli 12. Lisää treeniä ja tarkoituksena on tehdä alustatestiä sekä muutoksia ennen seuraavia kisoja.

Step2Racingin tiimi vasemmalta: Jesse Oksanen, Tommi Räty, Joni Oksanen ja Rieti Lammi.

Step2Racingin tiimi vasemmalta: Jesse Oksanen, Tommi Räty, Joni Oksanen ja Rieti Lammi.

Tommi Rädyllä on ensimmäinen kausi A-450-luokassa.

– Mulla on nyt eka kausi A-luokassa, kun edellinen 2024 jäi väliin terveydellisistä syistä. Uudessa pyörässä ja 450-kuutioisiin siirtymisessä on paljon opeteltavaa, joten tavoitteita sijoituksista ei ole. Tavoitteena olisi saada pyörä istumaan käteen ja kehittyä.

Lähtö 1 meni kuitenkin ihan reisille, en pysynyt porukan mukana ollenkaan, ei ollut minkäänlaista vetopitoa eikä luottoa pyörään, sijoitus 15.

Kakkoslähtöön tein muutoksia vähän iskareihin ja se menikin paremmin, nyt pysyttiin jo porukan mukana ihan hyvin. Siihen oon tyytyväinen, vaikka sijoitus olikin jälleen 15, kun tiedän, että vauhtia kuitenkin piisaa, kunhan saan palapelin palaset loksahtamaan paikalleen enkä tee typeriä virheitä.

Nyt on hyvä väli ennen seuraavia kisoja, kerkeämme testata ja treenata. Tavoite olis muutamia sijotuksia päästä ylöspäin tulevissa kisoissa, mutta en siitä mitään painetta kuitenkaan tälle kaudelle ota itselleni. Pidetään hauskaa ja tehdään parhaamme, Tommi Räty myhäilee.

Rieti Lammi on Step2Racingin tiimiin täksi kaudeksi valittu jääratajunnu. Hän ajaa B 250 -luokassa. Tommi ja Joni auttavat Rietiä pyörän säädöissä ja opettavat nuorukaiselle ajamisen saloja. Miten treenit ovat menneet ja onko Rieti edistynyt?

– Rietin kanssa ollaan saatu muutamia ajopäiviä pidettyä. Juniori on kehittynyt hyvin, lauantaina ekoissa SM-kisoissaan hän oli aika-ajojen kolmas. Hänen sijoituksensa oli ensimmäisessä lähdössä kymmenes ja toisessa lähdössä kahdeksas.

– Olemme tyytyväisiä Rietin ajamiseen.

– Myös Kainulaisen Kirsi on päässyt talven mittaan ajamaan Rietin kanssa, ja Kirsi myös on huomannut kehityksen Rietin ajamisessa. Kiitos Kirsille meidän puolesta kun on Rietiä neuvonut ja kirittänyt.

– Huomiona se, että ensimmäisen kerran moneen vuoteen B-luokissa oli tuplalähdöt! Tästä käytiin somessa keskustelua kisoja edeltävällä viikolla, ja Seinäjoen kisojen järjestäjät otti hommasta heti kopin. Mahtava homma, toivotaan että muut järjestävät ottavat mallia ja saataisiin tuplalähdöt kaikkiin kisoihin, Step2Racingin Joni ja Tommi toteavat.

Rieti Lammi.

Rieti Lammi.

 

Rieti Lammi oli tyytyväinen ajoonsa ensimmäisissä SM-kisoissaan Kyrkkärillä.

– Olen tyytyväinen. Hyvinhän nuo kisat menivät. Aika-ajoissa rata oli puhtaampi eikä radalla ollut vielä ajouria, joten se oli helpompi ajaa ja tuloksena aika-ajojen kolmas sija.

– Varsinaisissa lähdöissä oli lunta aika paljon radalla, ja rata oli uraisempi sekä paljon vaikeampi ajaa. Ensimmäisessä lähdössä sijoituin kymmenenneksi, mutta toinen erä menikin sitten paremmin, kun lunta ei ollut aivan niin paljon, ja olin kahdeksas. Lisäksi pääsin kilpailemisen makuun, kun toisen ajokaverin kanssa ajoimme ihan peräkkäin ja ohittelimme välillä toisiamme, kotoaan puhelimitse tavoitettu Rieti Lammi kertoo.

Oletteko ehtineet treenat kimpassa Jonin ja Tommin kanssa.

– Olemme kerineet ajaa. Viime viikonloppuna olimme Pihtiputaalla ajamassa.

Ehditkö muuten treenata ajamista?

– Treenaan, joka viikonlopuu käyn ajamassa yhtenä tai kahtena päivänä. Treeniä tulee muutenkin aika paljon, kun kestävyyskuntoa ja käsivoimia pitää treenata jatkuvasti; välillä käyn puntilla ja välillä punnerran kotona.

Rieti Lammi oli tyytyväinen ajoonsa uransa ensimmäisissä Jääradan SM-lähdöissä.

Rieti Lammi oli tyytyväinen ajoonsa uransa ensimmäisissä Jääradan SM-lähdöissä.

Olet käynyt myös Kirsi Kainulaisen kanssa treenaamassa?

– Olen käynyt kaksi kertaa. Kirsi on opettanut muun muassa katseen käyttöä ja ajoasentoa, mikä on ollut tosi hieno homma.

Missä osaamisen kohdassa on vielä parantamisen varaa?

– Varmaa mutka-ajossa. Mutka-ajossa on aina parantamisen varaa.

Miten pyörä on pelannut?

– Pyörä on pelannut hyvin. Se on tarvinnut vain perushuoltoa ja renkaanvaihtoja, ei sen enempää mitään. Jousituksen ja iskunvaimennuksen säätöjä pitää kokeilla, että millä tavalla säädöt vaikuttavat, meneekö parempaan vai huonompaan suuntaan.

Missä on seuraava kisa ja milloin?

– Seuraava kisa on kolmen viikon kuluttua Konnevedellä, Rieti Lammi päättää.