Suomen Moottoripyöräkouluttajat ry keräsi kesällä 2024 jäseniltään aineistoa vapaaehtoisiin koulutuksiin osallistuvien moottoripyörien kunnosta.
Aineiston kerääminen oli vapaaehtoista, mutta siitä huolimatta tietoa kertyi yhteensä 497 pyörästä. Ajoturvallisuuteen vaikuttavia vikoja löytyi kymmenestä pyörästä.
Yleisin havaittu vika oli vuotava etuteleskooppi. Tällainen vika löytyi neljästä pyörästä. Toiseksi yleisin vika oli renkaan alhainen kulutuspinta, kolme pyörää. Valovikoja oli kaksi. Jarruvikoja löytyi yksi.
Kymmenen vikaa 497 pyörästä antaa vikaprosentiksi 2,01. Vaikka otos on pieni eikä kaikkia motoristeja edustava, on luku erittäin alhainen verrattuna henkilöautojen katsastusten hylkäysprosenttiin. Se oli Traficomin mukaan 28,2 prosenttia vuonna 2023.
Alhainen vikaprosentti kertoo siitä, että oman ajotaidon kehittämisestä kiinnostuneet ovat kiinnostuneita myös moottoripyöriensä teknisestä kunnosta.
Keitä laskettiin mukaan?
Mukaan laskettiin heidät, jotka osallistuivat sellaisiin moottoripyörien vapaaehtoisiin jatkokoulutuksiin, joissa tehtiin liikenneturvallisuutta parantavia ajoharjoituksia, kuten pyörän hallintaharjoituksia ja jarruttamista. Mukaan ei laskettu urheilulliseen ajoon tähtääviä koulutuksia eikä kouluttajakoulutuksia.
Mitä huomioitiin?
Ohjeistimme kouluttajia keräämään koulutuksista ajoonlähtötarkastuksen liittyvät asiat. Tarkoitus on kirjata moottoripyörän ajokuntoon ja liikenneturvallisuuteen liittyviä asioita. Viat pyydettiin täyttämään taulukkoon seuraavasti: renkaiden kunto, valojen kunto, jarrujen kunto ja muut viat.
Tarkastuksista ei etukäteen kerrottu kurssilaisille.
Suomen moottoripyöräkouluttajat ry:n (SMOK) tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää MP-kouluttajien ammattitaitoa. Vuonna 1994 perustettuun yhdistyksen toiminta keskittyy kouluttajien koulutukseen.
SMOKin jäsenet ovat tyypillisesti autokoulun opettajia tai muuten aktiivisesti moottoripyöräkoulutuksen kanssa työskenteleviä. Jäsenvaatimuksena on suoritettu moottoripyöräkouluttajakurssi.
Toimituksen kommentti
SMOKin ammattitaitoisten jäsenten tekemä selvitys antaa mielenkiintoisen lisän keskusteluun moottoripyörien katsastuksentarpeesta Suomessa. Vain kahden prosentin vikaosuus on alhainen erityisesti autoihin verrattuna, ja tukee käsitystä siitä, että suomalainen motoristi pitää hyvää huolta pyörästään.
Huomenna, perjantaina Smoto, Suomen Motoristit ry, luovuttaa Mp-messuilla järjestettävän Motoparlamentin yhteydessä oman selvityksensä, "Moottoripyöräilijöiden onnettomuudet 2011-2021" liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteelle.
Tilaisuudessa keskustellaan mm. mahdollisesta katsastuspakosta. Toivottavasti myös SMOKin selvityksen tulos tulee huomioiduksi keskustelussa.