Vaikuttaa kuitenkin siltä, että asia ei olekaan niin yksioikoinen. Suuret valmistajat ovat lähteneet hitaasti ja varovasti matkaan, ja kuten lukijamme ovat huomanneet, viime vuosina esiin putkahtaneista sähkömoottoripyörävalmistajista useimmat ovat jo ehtineet vaipua unholaan, ennen kuin ovat edes kunnolla päässeet busineksenteon alkuun. Näin kävi tässä jutussa mainitulle Energicallekin, vaikka se oli perustettu jo 2014.

Suomessa täyssähköautot saavat nauttia autoverovapaudesta nollapäästöisyyden nimissä, mutta sähkömoottoripyöristä peritään 9 % autovero, vaikka ne jättävät elinkaarella mitattuna taatusti pienemmän ekologisen jalanjäljen kuin henkilöautot – kiitos niihin käytettävän pienemmän metalli-, muovi- ja akkumateriaalimäärän. Lisäksi ne vievät liikenteessä ja pysäköitäessä vähemmän tilaa kuin autot.

Mutta nyt Hollannin hallitus on pistänyt pökköä pesään. Se on vuoden alusta kohdistanut sähkömoottoripyöriin yksityisajoneuvoille suunnatun veron, jonka suuruus on 19,4 % ajoneuvon hinnasta, miinus 210 euroa. Tämä siis nollapäästöisyydestä huolimatta. Sähköautoissa vero kuitenkin loistaa poissaolollaan, joten kyse ei ole verotuksellisesti tasapuolisesta kohtelusta.

Täten esimerkiksi Yamaha Tracer 900 bensiinimoottoripyörän hinta säilyy ennallaan 16 299 eurossa, kun taas Energica Experian hinta nousee veron vuoksi 30 451 eurosta 35 000 euroon. Hinnan nousu ei innostane motoristeja siirtymään sähköisiin vaihtoehtoihin.

Samalla sähkömoottoripyörien aiemmat edut on poistettu. Hollannin hallitus päätti, että vuodesta 2025 eteenpäin sähkömoottoripyöriä ostavien on maksettava tieveroa, josta ne aiemmin ovat olleet vapautettuina, kertoo MSN.

Hollannissa on noin 700 000 moottoripyörää, mikä on tietysti reilusti enemmän kuin Suomessa, jossa lienee rekisterissä noin 280 000 pyörää. Vaikuttaa siltä, että moottoripyöräily ei ole maan hallituksen kovinkaan suuressa suosiossa, kuten ei kyllä Suomessakaan.

Riski verotuksen kasvun suhteen on tietysti olemassa laajemminkin varsinkin sitä mukaa, kun sähköautot yleistyvät. Jos niiden verokertymä pienenee, niin uhkana on, että moottoripyörien ja myös sähkösellaisten verotus kiristyy joka tapauksessa kompensoimaan polttomoottoristen autojen verokertymän pienenemistä.