Tappokytkin, moottorin sammutuskytkin, hätäkatkaisija. Rakkaasta lapsesta on käytössä monta nimeä ja tuossa tuskin ovat vielä edes kaikki.

Kyse on turvallisuusvälineestä, joka kertapainalluksella katkaisee moottorin virransyötön ja siten sammuttaa sen välittömästi tuottamatta mitään vahinkoa itse moottorille.

Normaalisti moottorin virransyöttö katkaistaan pysähdyttäessä virta-avaimella. Tosin moni sammuttaa nykyään moottorin normaaliajossakin suoraan tappokatkaisijasta, osittain sen vuoksi, että se saattaa toimia myös moottorin käynnistyspainikkeena.

Hätätilanteessa – esimerkiksi kaaduttaessa tai kolarin jälkeen – moottorin haluaa sammuttaa nopeasti, tehokkaasti ja yksinkertaisesti, ja siihen tappokytkin voi olla virta-avainta parempi vaihtoehto. Tappokatkaisija sijaitsee valmiiksi oikean peukalon ulottuvilla, ja tarvitsee vain yksinkertaisen painalluksen, kun taas virta-avainta joutuu hakemaan, ja se voi olla paljon hankalammin tavoitettavissa ja saattaa vielä edellyttää kiertävää liikettä. Myös tilanteen aiheutta mahdollinen shokki voi vaikeuttaa avaimen käyttöä.

Tappokytkimen käyttö ajon aikana

Tappokytkimen käytölle on aikansa ja paikkansa. Ajon aikana sen käyttäminen aiheuttaa moottorin sammumisen, ja ellet ehdi painaa kytkinkahvasta, moottori alkaa jarruttaa voimakkaasti. Liukkaalla tai pehmeällä alustalla se voi aiheuttaa takarenkaan luistamisen ja pyörän suunnanmuutoksen sekä pyörän hallinnan menetyksen varsinkin, jos kuljettaja ei ole varautunut tilanteeseen. Joka tapauksessa vauhti hidastuu nopeasti ja voi aiheuttaa liikenteen keskellä muitakin riskejä; muut ajoneuvot eivät välttämättä ehdi reagoida tapahtuneeseen.

Siten moottorin sammutuskytkimen käyttö kannattaa opetella, että sitä osaa käyttää hätätilanteessa, kuten esimerkiksi kolarissa tai jos on mekaanisia ongelmia esimerkiksi moottorin kuumenemisen suhteen.

Kannattaa myös muistaa se, että hätäkatkaisijalle on olemassa pari käyttöä vakavissa tilanteissa ajon aikanakin.

Toinen niistä on se, että mikäli jarrut kuumenevat ja niiden teho joko häviää tai on rajallinen, moottorin sammuttamalla ja pienempää vaihdetta sisäänpotkimalla vauhtia saattaa saada pienennettyä. Toki temppu toimii vaikka moottori olisi käynnissäkin.

Kaasun kiinni hirttäminen esimerkiksi vaijerin jumiutumisen takia on vakava tilanne, jolloin tappokytkintä kannattaa painaa välittömästi, jottei pyörä karkaa hallinnasta.