Ensi kertaa Suomessa järjestetty R7 Cup ajettiin Circuit Racingin SM-kisaviikonloppujen yhteydessä. Kausi käynnistyi kesäkuussa Motoparkista, heinäkuussa kisattiin Alastarossa ja elokuussa Kymiringillä sekä Botniaringillä. Jokaisessa kisassa lähtöviivalle asettui yhdeksän pyörää ja monen kuljettajan vauhti kohosi upeasti kauden edetessä. Kaiken kaikkiaan 14 eri kuljettajaa osallistui sarjaan. Kilpailuissa vallitsi erinomainen tunnelma niin kilpailijoiden kuin taustajoukkojen keskuudessa.

Cupin kolmen kärki oli seuraava: 1. Kenny Koskinen, 2. Antti Laine ja 3. Tuomas Soininen.

Superbike-luokassakin hyvin onnistunut Kenny Koskinen piti kovaa vauhtia yllä heti ensimmäisestä kisasta lähtien ja voitti lopulta koko cupin selvin lukemin.

Kenny Koskinen oli sarjan voittaja.

Kenny Koskinen oli sarjan voittaja.

 

“Superhienoa oli olla osana ensimmäistä ikinä Suomessa ajettua Yamaha R7 Cuppia. Päätavoite tietysti täyttyi ja sarjan voitto tuli kotiin”, Koskinen korostaa. ”Vaikka taisin jossain määrin melko ylivoimaisen voiton ottaa, niin kauteen mahtui silti parempaa kilvanajoa ja taistelua kuin olisin ennen kautta osannut edes odottaa. Kiitos siitä kuuluu kaikille kilpakunnille sekä kaikille sarjaa järjestäneille! Toinen tavoite oli asettaa sarjalle sellainen taso, jota ei heti seuraavana vuonna nosteta, vaan toivottavasti yritetään saavuttaa seuraavat vuodet. Se nähdään tulevina kausina, miten tavoite täyttyy”

R7 Cupin järjestelyistä vastaa IPR Moto.

"Historian ensimmäinen R7 Cup -kausi on nyt takana, ja voimme tyytyväisinä todeta, että sekä laitteet että sarja toimivat toiveidemme mukaisesti, tuottaen hyvää ja tasaista kilvanajoa”, Henry Pomrén IPR Motosta kertoo. "Jatkamme tästä intoa täynnä kohti ensi kautta, ja tavoitteemme on tuplata pyörien määrä gridissä kaudelle 2025."

Katso video R7 Cupista: https://youtu.be/3VeTwKoTs5g.