Itchy Boots julkaisi tänään sunnuntaina 29.9. videon, jossa  tutustuttaa tulevaan reissupyöräänsä. Nainen on menossa Saksaan, Frankfurtiin tapaamaan Moritzia joka on rakentanut hänelle uuden pyörän.

Viime tuotantokaudella, kaudella 7, Noraly matkasi Afrikassa Honda CRF300 Rallyllä, mutta nyt halusi erilaisen menopelin.

Nainen kertoo videolla aloittaneensa kauden 8. projektin jo tämän vuoden tammikuussa, ja käyneensä läpi ison ajatusprosessin, millaisen pyörän haluaa ja miksi.

Hän kertoi, että keveys oli yksi tärkeimmistä perusteita: pyörä itsessään ei saisi painaa kuin 150-160 kg, että hän jaksaa nostaa sen pystyyn – tarvittaessa jopa monta kertaa päivässä kaiken mudan, saven tai hiekan keskeltä.

Toinen merkittävä asia on huoltoväli: sen pitää olla riittävän pitkä, monissa enduromalleissa esimerkiksi huoltoväli voi olla vain tuhat kilometriä. 

Noraly

Noraly

Kolmanneksi pyörän pitäisi olla yksinkertainen, siinä ei saisi olla liikaa elektroniikkaa. Kun ollaan riittävän kaukana kaikesta, mekaanikkoja ja varaosia ei ole saatavilla. Vaikka viime kauden Honda olikin hyvin yksinkertainen, siinäkin oli ongelmia ABS-sensorin kanssa. Se ei ollut ratkaisevaa, mutta jopa noinkin yksinkertaisessa pyörässä sellaista voi tulla.

Keveys, riittävä huoltoväli ja yksinkertaisuus olivat siis pääkriteerit. Jotkut Ichy Bootsin seuraajat olivat uumoilleet, että hän lähtisi matkaan sähkömoottoripyörällä, mutta ei. Nykysähkömoottoripyörien käytännön ajomatka, 120-150 km latauksella ei riitä Noralyn tarpeisiin.

Katse menneeseen

Ichy Bootsin seuraavan kauden ajolaite on siis Yamaha Tenere 600 vuosimallia 1987

Ichy Bootsin seuraavan kauden ajolaite on siis Yamaha Tenere 600 vuosimallia 1987

Sitten päästiinkiin asiaan: "Ehkä pitäisi katsoa menneeseen, kun pyörät tapasivat olla simppelimpiä, ilman elektroniikkaa, ja kevyempiä!"

Siinä vaiheessa Noraly saapui saksalaisen Motoritz-firman pihalle. Yritys on erikoistunut yksisylinteristen moottoripyörien rakentamiseen ja ylläpitoon.

Kyllä, Ichy Bootsin seuraava, kauden kahdeksan adventurepyörä on vuosimallin 1987 Yamaha Tenere 600. Noraly itse on vain viisi päivää vanhempi kuin pyörä.

"Pyörän runko on vanha, kaikki muu on rakennettu uusiksi, kaikki pyörässä on erityistä," Noraly kertoo. Esimerkiksi istuimen saa irti ilman työkaluja.

Moritz Teneren kimpussa, Rasmus taustalla.

Moritz Teneren kimpussa, Rasmus taustalla.

Jammu ei Noralyn tullessa sitä katsomaan ole vielä täysin valmis, mutta juuri siksi hän tuli katsomaan, että kaikki detaljit saataisiin sovitettua kuntoon. 

Moritzin lisäksi pyörää on rakentanut Rasmus, joka on sähköalan ammattilaisena huolehtinut johdotusten uusimisesta.

"Pyörä on rakennettu rakkaudella ja asiantuntemuksella alusta pitäen uusiksi," Noraly päättää.

Noralyn kauden 8. avausjakson voit katsoa Youtubessa täällä. Ja jos kiinnostaa, mihin hän tällä kertaa on lähdössä, niin vastaus on, "maailman ympäri". Tarkempi reitti ei ole vielä tiedossa, ja ensi jaksossa hän esittelee kaikki Rasmuksen ja Moritzin Yamaha Tenereen tekemät modaukset. 

Aiheesta aiemmin:

TIISTAI 1.2.2022 10:32

Päivän video: ajaisitko prätkällä tämän sillan yli – ei korkeanpaikankammoisille

1987 Yamaha Teneren ohjaamo. Mittaristo ilmeisesti puuttuu vielä. Huomaa mekaaninen polkupyörän soittokello.

1987 Yamaha Teneren ohjaamo. Mittaristo ilmeisesti puuttuu vielä. Huomaa mekaaninen polkupyörän soittokello.