Kawasaki-kuljettaja oli päätösosakilpailussa viides, mistä ei tapahtumia puuttunut. Ensimmäisessä erässä hän joutui usean kuljettajan kolariin, missä vaurioitui pyöräkin, mutta Malin onnistui ajamaan kuitenkin ruutulipulle kuudentena. Toisesta erästä porvoolainen nappasi hienosti kolmannen sijan, mutta kolmannessa erässä tilanne meinasi jo mennä jännäksi. Heikon lähdön jälkeen Malin kävi vielä kerran kyljellään, mutta onnistui ajamaan ruutulipulle yhdeksäntenä ja nappaamaan SM-pronssi mukaansa.
- Tyytyväinen olen, kun päästiin suhteellisen ehjänä SM-sarja maaliin ja sieltä vielä uran ensimmäinen SM-pronssi taskuun. Tänään ajo kulki hyvin, mutta oli vähän ylimääräistä ohjelmaa, mikä meinasi laittaa homman jännäksi. Tosi tyytyväinen olen totta kai eikä muuta voikaan. Suuret kiitokset KRT Kawasakille, Matille ja erityisesti Joni Tuomiselle. Kiitos Sumekolle, Ari-Pekka Vanhalalle sekä kaikille tukijoille, tyytyväinen Malin kiitteli.
MX1-luokassa KRT-kuljettajat Indrek Mägi ja Riku Laaksonen joutuivat jättämään kauden kesken terveyshuolien vuoksi. Mägi oli loppupisteissä yhdeksäs ja Laaksonen seitsemästoista.
Korkeamäki MXV40 Suomen cup mestariksi
KRT Kawasakin Matti Korkeamäki kruunattiin eilen Orimattilassa ajetun MXV40-luokan osakilpailun jälkeen uudeksi Suomen cup mestariksi. Korkeamäki hallitsi sarjaa mielin määrin voittaen kaikki kilpailuerät luokassa. Eilen Orimattilassa Kawasaki-kuljettaja ajoi veteraanien yhdistelmälähdöissä eräsijat kolme ja kaksi.