Viikonlopun aloittaa lauantaina TOP250-luokan kilpailut, missä kuljettajat ovat jaettu neljään luokkaan nopeuden mukaan. Luokassa nähdään mukana myös MM-sarja kuljettaja Jere Haavisto. Lisäksi lauantaina SM-pisteistä mittelevät mönkijät MXQUAD-luokassa sekä Suomen Cup pisteistä MXQUAD V35.

Sunnuntaina täysi päivä SM-luokkia

Normaalista poiketen sunnuntain SM-päivän Heinolassa käynnistää MX2- ja MX1-luokan yhdistetty lähtö. Luokat ajavat Heinolassa historian ensimmäisen kerran Triple Crown -kilpailumuodon, missä ajetaan kolme 15 minuutin ja kahden kierroksen erää. Kaikista eristä jaetaan kuitenkin täydet SM-pisteet eli pisteitä on vielä runsaasti jaossa.

MX2-luokan sarjajohtajan punaisella kilvellä Heinolaan saapuu Turun moottorikerhon Miro Varjonen, jonka perässä tulee seurakaveri Hermanni Koskinen 18 pisteen päässä. Sarjan kolmannesta sijasta taistelu puolestaan on todella mielenkiintoista, kun kolmantena olevan Karkkilan moottorikerhon Kaapo Kalatien ja kuudentena olevan Orimattilan moottorikerhon Wiljam Malinin välillä on vain kuusi pistettä. Tähän väliin mahtuvat vielä kotiradallaan kilpaileva Heinolan moottorikerhon Miro Niemi sekä Kuopion moottorikerhon Jere Rönkkö. Kilpailun suurin ennakkosuosikki on kotikylän kasvatti Heinolan moottorikerhon Sampo Rainio. Mikäli Rainio onnistuu vielä voittamaan kaikki loput kilpailuerät, on hänellä vielä mahdollista napata kaudesta SM-mitali taskuun.

Miro Varjonen. Kuva XRacing.

Miro Varjonen. Kuva XRacing.

Matias Vesterinen. Kuva XRacing.

Matias Vesterinen. Kuva XRacing.

 

MX1-luokassa sarjajohtajana Heinolaan saapuu Imatran moottorikerhon Matias Vesterinen, joka on kuusi pistettä karussa edellisen osakilpailun voittanutta Alavuden seudun moottoripyöräilijöiden Arttu Sihvosta. Sihvosen perässä kolmantena on hänen seurakaverinsa Alex Tapio, joka on 16 pistettä perässä sarjan kakkospaikkaa. Sarjatilanteessa tällä hetkellä neljäntenä oleva Viron Indrek Mägi joutui jättämään kauden kesken sairastelujen vuoksi. Heinolan osakilpailun suurin voittaja suosikki on Tampereen Motocrossin Jere Haavisto, joka on ollut Suomessa voittamaton jo kolmatta kautta putkeen. Haavistolla on vielä mahdollisuus mitalitaisteluun, mikäli voittaa kaikki kauden loput osakilpailut. Mielenkiintoisena nostona hän on osallistumassa ainakin Heinolan kilpailuun 300-kuutioisella kaksitahti pyörällä.

Aleksi Pirinen. Kuva XRacing.

Aleksi Pirinen. Kuva XRacing.

Päivän toisena luokkana MX85A-luokka, missä sarjajohtajana Heinolaan matkaa Hyvinkään moottorikerhon Aleksi Pirinen. Hänen perässään kahdeksan pisteen päässä on Helsingin moottorikerhon Jimi Marttila ja vain kaksi pistettä Marttilan perässä on hänen seurakaverinsa Onni Kämäri. Luokan kolmen kärki on ennen Heinolan kilpailua siis vain kymmenen pisteen sisällä, joten taistelu mestaruudesta tulee olemaan vielä todella tiukka. Marttila vei edellisessä osakilpailussa Alavudella molemmat lähdöt näytöstyyliin. On mielenkiintoista nähdä, jatkuuko dominointi Heinolassa.

Hanna Mertsalmi. Kuva XRacing.

Hanna Mertsalmi. Kuva XRacing.

Naisten MXD-luokka on päivän kolmantena lähtönä, missä sarjajohtajan valtikkaa pitää hallussaan Hyvinkään moottorikerhon Hanna Mertsalmi, joka johtaa toisena olevaa Salpausselän moottorikerhon Melissa Mäntylää 26 pisteellä. Kaikki ajamansa erät tällä kaudella voittanut Mäntylä omaa teoreettisen mahdollisuuden mestaruuteen, mutta mikäli Mertsalmi ei sorru isompiin virheisiin, niin on hän matkaamassa Suomen mestariksi. Kolmossijasta kovaa taistelua käyvät Orimattilan moottorikerhon kaksikko Vilma Forsgen ja Sara Gåpå. Forsgen on 20 pistettä perässä Mäntylää, mutta vain kolme pistettä edellä Gåpåa.

Matias Miettinen. Kuva XRacing.

Matias Miettinen. Kuva XRacing.

Päivän neljäntenä lähtönä nähdään MX125-luokka, missä taistelu on kauden aikana ollut äärimmäisen tiukkaa. Heinolaan selvänä sarjajohtajana saapuu Vantaan moottorikerhon Matias Miettinen, jonka ero toisena olevaan Orimattilan moottorikerhon Eemil Ruuthiin on 20 pistettä. Taistelu himmeämmistä mitaleista on kuitenkin tiivistä, kun Ruuthin perässä vain kolmen pisteen päässä on Hyvinkään moottorikerhon Onni Jaakonsaari ja hänen perässään seitsemän pisteen päässä on Alavudella sairastellut Vantaan moottorikerhon Eelis Viemerö. Taisteluun osakilpailun voitosta voidaan myös nostaa Helsingin moottorikerhon Simo Koskinen ja Alavudella erävoittoon ajanut Lohjan seudun moottorikerhon Eemil Pesonen.

Kilpailuerät alkavat kello 11.30 Komostenkylän motocrossradalla osoitteessa Komostentie 255, Heinola. Pääsyliput maksavat 10 €/päivä ja alle 12-vuotiaat katsojat pääsevät veloituksetta seuraamaan kilpailuja. Tervetuloa Heinolaan seuraamaan Suomen parasta motocrossia. SM-sarjan yhteistyökumppaneina toimivat Duell, AMOQ ja Pirelli.

Kilpailun tiedot ja osallistujalistat löydät täältä.