Suomen Moottoriliitto julkaisi kampanjansa aluksi seuraavan tekstin, toimituksen kommentti lopuksi:
Kampanjastartti - #meollaanmoottoriliitto
"Me kaikki olemme Moottoriliittoa – jäsenkerhot, jäsenet, lajiryhmät, luottamushenkilöt, toimistohenkilökunta, johtoryhmä ja hallitus - ja kampanjan kantava teema on yhteisöllisyys ja vastuullisuus. Kampanjan tarkoituksena on lisätä yhteishenkeä ja vähentää vastakkainasettelua yleisessä keskustelussa.
Moottoriliiton ryhtiliike pyrkii puuttumaan negatiiviseen käyttäytymiseen lajiemme parissa. Tulemme ottamaan vahvemmin kantaa epäasialliseen käyttäytymiseen, kaikissa sen muodoissa, somessa, varikolla, luottamustehtävissä ja kaikkialla.
Vapaaehtoisten toimitsijoiden ja vapaaehtoisten saama huono kohtelu aiheuttaa sen, ettei avainasemissa oleviin tehtäviin löydy enää motivoituneita tekijöitä. Kampanja ottaa kantaa vastuullisuusteemoihin koskien alkoholinkäyttöä, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, kiusaamista ja väkivaltaa.
Toiveenamme on avoimempi ja suvaitsevampi moottoriurheiluyhteisö, jossa kaikilla on turvallista toimia. ”Me ollaan Moottoriliitto” -kampanjan tarkoitus on luoda yhteisöllisyyttä ja vähentää vastakkainasettelua yhteisössämme.
Yleinen negatiivinen keskustelukulttuuri on valitettavan yleistä ja se näkyy niin somessa kuin varikollakin. Tähän on kiinnitetty huomiota koulutus- ja vastuullisuustyöryhmässä ja vastuullisuusteemat ovat pöydällä myös kumppanuus- ja varainhankintatyöryhmässä.
Kampanjan alkaa nyt ja se tulee näkymään Moottoriliiton viestinnässä teemoittain koko ensi vuoden ajan. Vaikka kampanjoimme koko ensi vuoden toivomme toki, että tämän kampanjan teemat ovat osa meidän uudenlaista käyttäytymis- ja keskustelukulttuuriamme Moottoriliitossa ja lajiemme parissa.
Vastuullisena toimijana me kaikki Moottoriliitossa toivomme lajeillemme menestystä ja lisää toimijoita tekemisemme piiriin. Nykyisessä maailmantilanteessa kun kaikki näyttää aavistuksen synkältä, pitää meidän olla yhteistuumin tekemässä lajeistamme ja urheilustamme uskottavaa ja hyväksyttävää!
Moottoriliitto on jäsentensä summa ja me voimme jokainen osaltamme osallistua tähän ryhtiliikkeeseen ja muistuttaa toisiamme siitä, ettei kukaan saa muutosta aikaan yksin, vaan siihen tarvitaan koko yhteisön panos.
Pyritään jokainen omilla toimillamme muuttamaan käsityksiä ja pidetään yllä suomalaista menestyksekästä moottoripyöräilyurheilua, vapaaehtoistoimintaa ja hyvää henkeä, josta moottoripyöräily ja edustamamme lajit ovat olleet perinteisesti tuttuja! Etsitään yhdessä ratkaisuja, eikä vain etsitä syyllisiä.
Jokaisen panosta tarvitaan eikä mikään muutu, jos me emme itse muutu. Meidän pitää yhteistoimin ottaa kantaa epäkohtiin ja olla rohkeasti omiemme puolella. Kauniit puheet ja sanat vaativat myös tekoja. Me ollaan Moottoriliitto, me ollaan kaikki samaa heimoa!"
Toimituksen kommentti:
Teimme pari vuotta sitten jutun SML:n pyrkimyksistä päivittää tasa-arvosuunnitelmia. Juttuun linkki alempana. Tutkimus on ilmeisesti poikinut lisää tietoa toimintaan liittyvistä ongelmista.
On hyvä, että SML pyrkii parantamaan toimintaansa. Moottoriurheilun konkreettinen työ, kilpailujen toteutuminen jne. lepää erittäin vahvasti vapaaehtoistyön varassa, ja mikäli ihmisten kohtaaminen hoidetaan huonosti ja merkittävän työn arvostaminen jää vähäiseksi, halukkaiden toteuttajien löytäminen on yhä vaikeampaa.
Riittääkö tilanteen parantamiseen pelkkä kampanja, riippuu varmasti kampanjan sisällöstä ja johdon sitoutumisesta asiaan. Vastuuhenkilöiden koulutus voisi olla yksi tapa hoitaa asiaa.
Omanlaisensa kysymys on, riittääkö uskallusta kohdata kipeimpiä ongelmia ja hahmottaa niitä, mitä ne sitten ovatkaan?
Aiheesta sivuillamme aiemmin:
KESKIVIIKKO 15.6.2022 08:00
Suomen Moottoriliitto päivittää tasa-arvosuunnitelmaansa – "haluamme tietää, missä mennään"