Rasmus Nurmi:
"Kisaviikonloppuna oli kaksi kisalähtöä Kilpailussa ajettiin 12 kierrosta. Lähtöviivalla oli 15 kuljettajaa.
Torstai ja erjantai treenattiin. Perjantaina pyörään tuli pieni tekninen vika, etujarru meni jumiin mutkan jälkeen suoralla joten kaaduin ja pyörään tuli toiselle kyljelle vaurioita. Pyörä saatiin tauon aikana korjattua ja pääsin ajamaan vielä loppupäivän kolme treeniä.
Lauantain aika-ajoihin lähdin hakemaan paalupaikkaa, vauhti ei vaan nyt riittänyt kuin vasta neljänteen ruutuun.
Lauantain kilpailu ajettiin kuivalla radalla. Startti onnistui erittäin hyvin ja nelosruudusta ensimmäiseen mutkaan ykkösenä. Ajoin kärjessä hetken, mutta en pysynyt kärjen vauhdissa. Olin maalissa sijalla neljä.
Sunnuntaina fiilis oli hyvä ja meitä oli vielä neljä kuskia kenellä oli mahdollisuus voittaa SM-mestaruus ennen kauden viimeistä starttia. Kisaan lähdettiin kuivalla kelillä taivaalle kerääntyessä tummia pilviä. Startista taas neljännestä ruudusta ampaisin piikkipaikalle. Mielessä oli et nyt mennään eikä meinata. Kärkikahinoissa mentiin kunnes kierroksella 5 kisa keskeytettiin punalipulla sateen vuoksi. Uusintastartti viisi kierrosta sadekelissä ja vettä tuli paljon. Siinä lähtö onnistui myös hyvin ja hetken ajoin kärjen tunutumassa. Pikkuhiljaa kärki pääsi karkaamaan ja en oikein saanut luottoa renkaisiin, koska en ole aiemmin ajanut samoilla renkailla sateessa. Maaliin tulin neljäntenä ja loppusijoitus SM-sarjassa toinen.
Kiitos kaudesta kaikille kannustajille, yhteistyökumppaneille, kilpakumppaneille, kisajärjestäjille ja erityisesti meidän tiimille! Suunnitelmissa on jatkaa ensi vuonna samassa luokassa."
20-vuotias Rasmus Nurmi on kotoisin Sastamalan Suodenniemeltä. Road racing -harrastus alkoi vuonna 2014. Kaudella 2024 hän ajaa Superstock600-luokassa. Kalusto Yamaha R6.