Ducati teki debyyttinsä motocrossin maailmanmestaruussarjassa Hollannissa kuljettajanaan Tony Cairoli. Yhdeksänkertainen maailmanmestari oli ollut poissa motocrossin MM-sarjasta kolme vuotta, mutta sijoittui kuitenkin lauantain karsintakilpailussa vakuuttavasti seitsemännelle sijalle. Hän ajoi kisan aikana pitkään neljäntenä, mikä kertoo Desmo450 MX:n suorituskyvystä.

Sunnuntain ensimmäisessä kilpailussa Tony ei onnistunut hyvin lähdössä ja sijoittui kilpailussa viidenneksitoista. Kakkoskisassa Cairoli ehti nousta jo yhdeksännelle sijalle, mutta joutui keskeyttämään kuudennella kierroksella teknisen ongelman vuoksi. Hän ehti kuitenkin ajaa kisan kuudenneksi nopeimman kierrosajan.

Antonio Cairoli:

"Saimme kotiintuotavaksi erinomaisen testin. Ennen GP:tä teimme kolmen viikon testit Hollannissa ja Belgiassa, mutta tänään rataolosuhteet olivat kaukana aiemmissa testeissä koetuista. Tavoitteenamme oli testata Desmo450 MX:ää äärimmäisissä olosuhteissa ja minulla oli erittäin positiiviset fiilikset eilen. Karsintakisasta saimme erittäin hyvän seitsemännen sijan, mikä on upea tulos niin tuoreelta pyörältä alkuerissä, mutta toisessa kisalähdössä olin jo 10 parhaan joukossa, joten olen tyytyväinen. Kun ehti kulua kolme vuotta edellisestä GP-kisasta, mihin olen osallistunut, niin se ei todellakaan ollut helppo kilpailu minulle, varsinkaan tällaisella vaikealla radalla."

Osallistuminen Hollannin GP:hen on osa Desmo450 MX -moottoripyörän kehityssuunnitelmaa. Pyörällä osallistutaan ensi vuoden MXGP:n maailmanmestaruussarjaan ja malli menee myös tuotantoon. Se merkitsee Ducatin tuloa mukaan off-road-puolen vaativimpaan segmenttiin.

MXGP Arnhem Tony Cairoli ja Alessandro Lupino.

MXGP Arnhem Tony Cairoli ja Alessandro Lupino.

Arnhemin kilpailussa Ducatin insinöörit pystyivät keräämään arvokasta tietoa monista asioista, kuten vaativasta hollantilaisesta hiekasta, tukemaan Desmo450 MX:n kehitystyötä.

Hollannissa pyörä kilpaili vuoden 2025 konfiguraatiossa fonometrisen rajan suhteen, mikä on tärkeä testi teknisten ratkaisujen vahvistamiseksi seuraavaa kautta silmällä pitäen, jolloin raja putoaa 112:sta 109 desibeliin.

Desmo450 MX:n kehitysohjelma jatkuu 31. elokuuta ja 1. syyskuuta Castiglione del Lagossa, Italian mestaruussarjan viidennellä kierroksella. Alessandro Lupino johtaa tällä hetkellä yleisluokkaa Desmo450 MX:llä.