Tanks Encyklopedia kertoo, että 1900-luvun ensi puoliskolla monenkin maan sotilasorganisaatio selvitti mahdollisuuksia kehittää panssaroituja sotamoottoripyöriä. Osaa niistä käytettiin jopa ensimmäisessä maailmansodassa.
Ei siis ole yllättävää, että ruotsalainen AB Landswerk, joka suunnitteli joukon erilaisia sotilasajoneuvoja maailmansotien välisenä aikana, teki myös panssaroituja moottoripyöriä, tosin vain rajallisen määrän.
Landswerk oli saksalaisen GHH:n peiteyhtiö, joka suoritti kehitystyötä ja valmistusta Ruotsissa, koska siltä itseltään oli sotilaalliseen käyttöön suunnattujen laitteiden kehitystyö ja tuottaminen kielletty osana vuoden 1919 Versaillesin rauhansopimusta.
Osoittautui, että panssaroiduista moottoripyöristä taistelukentällä saatava hyöty oli pieni, joten yritys valmisti niitä kaikkiaan vain 3-4 kappaletta.
Landsverk 190
L-190 oli ensimmäinen ruotsalainen panssarimoottoripyörä, joka kehiteltiin noin 1930. Sitä käytettiin koemallina Ruotsin armeijassa nimellä Pansarbil FM/30. Se perustui Harley-Davidsonin moottoripyörään, jonka ympärille oli rakennettu useita panssaroituja segmenttejä.
Kuljettajalla oli neliskulmainen katseluaukko. Panssarointi keskittyi pyörän etuosaan, sivuilla sitä ei juurikaan ollut. Panssaroitu sivuvaunu voitiin asentaa pyörän oikealle puolelle. Aseistuksena oli 6,5 mm konekivääri.
Landsverk 210
Landsverk 210.
1930-luvun alussa Tanskan sotavoimat tutkivat, olisiko mahdollista löytää halvempaa vaihtoehtoa sen ajan panssaroiduille ajoneuvoille. Vuonna 1932 Landsverk valmisti uudentyyppisen panssaroidun moottoripyörän, joka perustui Tanskan armeijan antamiin määrityksiin, L-210:n. Tätä kutsuttiin Tanskan armeijassa nimellä Førsøkspanser 3 (F.P.3, Koepanssari 3.).
Laite perustui Harley-Davidsonin moottoripyörään, jossa oli 1200 cm3 V2-moottori, joka tuotti 22 kW / 30 hv. Tämän tyyppinen moottoripyörä oli jo ennestään Tanskan asevoimien käytössä, ja F.P.3 hyötyisi osien yhteensopivuudesta. Kyseinen moottoripyörämalli oli ilmeisesti vuonna 1930 tuotantoon tullut Harley-Davidson VL.
Laite varustetiin sivuvaunuun asennetulla aseistuksella. Se tarkoitti Madsen-merkkistä kevyttä konekivääriä, joka oli asennettu suojuksen taakse ja varustettu ammusten syöttölaitteella.
Pyörässä käytetty panssarointi oli 4,5 mm paksua, mikä itsessään ei ollut riittävän paksua pysäyttääkseen kiväärinluodit, mutta viistokulmaisena rakenteena saattoi riittää siihenkin. L-190 verrattuna panssarointi ulottui kunnolla myös sivuille ja taakse.
Panssaroidun moottoripyörän ongelmana oli luonnollisesti kasvaneen suojan tuoma paino. Laite painoi 730 kg. L-210 oli 1,6 metriä korkea, 2,3 metriä pitkä ja 1,6 metriä leveä.
Paino söi hyödyt
Pyörän massa teki ohjaamisen vaikeaksi ja maasto-ominaisuudet olivat olemattomat. Lisäksi 30 hepan teho mahdollisti maksimissaan 50 km/h tuntinopeuden. Näiden johdosta kokeilut lopetettiin, ja laite poistettiin käytöstä elokuussa 1933.
L-210:sta oltiin tekemässä uusittua, kevyempää versiota, mutta kun Tanska lopetti elokuussa kokeiluprojektin, myös kevyemmän version kehitystyö päättyi, sitä ehdittiin valmistaa ilmeisesti yksi kappale.
Paranneltu Landsverk 210. Sivuvaunu on siirretty vasemmalle puolelle.
Mielenkiintoista kyllä, sille löytyi ostaja lokakuussa 1938: paroni Friedrich Karl Johannes von Schlebrügge. Hän oli siihen aikaan natsien propagandapuolen päällikkö Keski- ja Etelä-Amerikassa ja piti päämajaansa Meksiko Cityssä.
Ostos maksoi siihen aikaan 10 000 Ruotsin kruunua, nykyrahassa noin 28 000 euroa. Laite toimitettiin von Schlebrüggelle lokakuussa 1938.
Uusittu L-210 painoi "vain" 650 kg, tämä painonsäästö oli saavutettu osittain käyttämällä ohuempaa, 4-millistä panssarimateriaalia paksumman sijaan. Tästä pyörä ja sivuvaunu painoivat yhteensä noin 320 kg ja panssarointi 260 kg.
Panssari-Harrikka oli yksi monista konsepteista, joiden kehitystyö lopetettiin maailmansotien välisenä aikana oman mahdottomuutensa tai vähäisten hyötyjen vuoksi. Mutta joka tapauksessa mielenkiintoinen osa moottoripyörien maailmanhistoriaa.