Ratayhtiön konkurssin jälkeen Iitissä sijaitseva Kymi Ringin rata siirtyi Finland Motorsport Circuit Holding Oy:n (FMCH) omistukseen alkuvuodessa. Yhtiön omistaa unkarilainen TRP Hungary -niminen investori.
Uuden omistajan edustajat ovat olleet koolla Iitissä tällä viikolla, kertoo YLE, mutta tietoa radan tulevaisuudesta on niukasti. Toiminnan käynnistäminen edellyttää investointeja rata-alueelle sekä tietysti tapahtumia: moottoripyörä- ja autokilpailuja sekä mahdollisesti konsertti- ja muita tapahtumia.
Kymi Ringillä järjestetään ainoastaan yksi moottoripyörien SM-tason Circuit Racing ratatapahtuma tänä kesänä. Lisäksi radan nimikkomoottorikerho, iittiläinen Ring Race Club järjestää radalla kaksi ajoharjoitteluviikonloppua.
Uudet omistajat ovat keskustelleet kevään mittaan AKK:n ja Suomen Moottoriliiton (SML) kanssa mahdollisuuksista järjestää auto- ja moottoripyöräkisoja radalla.
YLE:n haastattelemien AKK:n ja SML:n edustajien mukaan radalla voitaisiin tulevaisuudessa järjestää myös kansainvälisen tason moottoriurheilukisoja, kunhan puitteet rakennetaan sille tasolle.
Aiempien tietojen mukaan uusi omistaja on sitoutunut viemään radan rakennustyöt loppuun.
Aiheesta aiemmin:
KESKIVIIKKO 17.4.2024 09:02
Kymiringillä ajetaan Circuit Racingin SM-osakilpailu elokuussa
TORSTAI 15.2.2024 11:09
Konkurssin tehnyt Kymi Ring myyty unkarilaiselle yhtiölle