Lukijamme lähettämä juttuvinkki kuului näin:
"Päivää Helsingistä. Nyt teki Helsingin kaupunki sellaisen kuprun, että hävitti kaikki kaupungin moottoripyöräparkit. Lisäksi teki homman niin, että ei muuttanut nettisivujen tietoa eikä infonnut asiasta mitenkään. Parkit siis ovat yhä olemassa Helsingin kaupungin sivuilla, mutta eivät enää kaduilla. Se on aiheuttanut sellaisen vähän veemäisen tilanteen monelle, joka on tsekannut puhelimesta että tuonne pääsee parkkiin, ja sitten niitä parkkeja ei olekaan. Motoristeja pyörii jatkuvasti ajelemassa ohi paikkojen, joissa parkkien netin mukaan pitäisi olla. Ulkomaisia ja kotimaisia.
Helsingin kaupungin sivujen ja kartan mukaan parkit aukeavat 1.4., kuten tähän asti on aina tapahtunut. Nyt ei ole auennut mitään minnekään, ja alkaa olla jo toukokuun puoliväli. En tiedä, jos kesällä jotain joskus sitten avaavat, mutta aika erikoista toimintaa on kaupungilta."
Tiedustelimme Helsingin kaupungin liikennesuunnittelun tiimipäälliköltä Juha Väisäseltä tilannetta moottoripyöräparkkien osalta. Onko kaupunki päättänyt poistaa erilliset mp-parkit kokonaan?
– Tällaista päätöstä ei ole tehty, vaan takatalven vuoksi parkkien avaaminen laahaa hieman perässä. Parkkipaikkoja ei vielä ole avattu, koska katujen puhdistus on kesken, Juha Väisänen kertoo. – Tarkoitus on, että mp-parkkeja tulee tarjolle samalla tavalla kuin aiemminkin on ollut.
– Kaupungin kunnossapidolla on ollut runsaasti töitä. Viimeisimmän takatalven vuoksi ei olisi ollut järkevääkään avata parkkipaikkoja vielä. Mp-kausi on sääolosuhteiden vuoksi vasta alussa.
– Joitakin muutoksia on tulossa mp-parkkeihin katutöiden vuoksi. Esimerkiksi Mannerheimintieltä on Stockaa vastapäätä siirretty tilapäisesti muutama paikka Ruttopuistoon. Vanhan Kirkon puiston laidalla olevaan mp-parkkiin on osoitettu lisää paikkoja tämän vuoksi.
Onko Helsingin kaupunki vähentämässä tai lisäämässä mp-parkkipaikkojen määrää?
– Minun tietojeni mukaan ei ainakaan nyt ole näköpiirissä, että mp-parkkipaikkoja oltaisiin merkittävästi vähentämässä tai lisäämässä. Niitä on varsin vakiintunut määrä. Ne löytyvät kätevästi kaupungin karttapalvelusta nettiosoitteesta: kartta.hel.fi. Karttapalvelusta valitaan kohta "Kadut ja puistot", sitten "pysäköinti" ja sen jälkeen "Pysäköintipaikat"-kohdasta voidaan valita näkyviin moottoripyörille osoitetut parkkipaikat.
– Klikkaamalla karttanäytöllä näkyviä moottoripyörän kuvakkeita selviää, onko parkkipaikka kesäkäyttöön vai ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu. Kartan tämänhetkisestä ajantasaisuudesta en ole ihan varma. En tiedä, milloin sitä on päivitetty viimeksi.
– Tilapäisten liikennejärjestelyjen vuoksi on jotain saatettu joutua muuttamaan, mutta normaalitilanteessa parkkipaikat ovat siellä, mihin ne karttapalvelussa on ilmoitettu, Väisänen päättää.