Toimituksen osittaisen kesäloman johdosta julkaisemme 30.6. asti vuoden 2024 luetuimpia juttujamme päivittäisten uusien juttujen lisäksi. Oheinen juttu on alunperin julkaistu 27.1.2024.
Motoristi ajoi pyöränsä Kanadalaisen BC Ferryn eli British Columbia Ferry Services Inc:in lautan kyytiin, ja pyörä kaatui matkan aikana. Moottoripyöräilijä ei kuitenkaan Brittiläisen Kolumbian virkamiesoikeuden päätöksellä saa mitään korvausta vahingoista.
Pyörän omistaja vei asian oikeuteen ja syytti laivayhtiöltä 3000 dollarin vahingosta, mikä johtui siitä, että laivayhtiö ei ollut kiinnittänyt hänen pyöräänsä oikein.
Mutta laivayhtiö oli todennut, että se ei ollut vastuullinen, vaan että pyörän turvallinen kiinnittäminen on matkustajan itsensä vastuulla. Itse tapaturma sattui toukokuussa 2023.
Omistaja väitti, että pysäköinnin jälkeen hänet oli ohjeistettu menemään ylös matkustajatiloihin eikä hän laittanut mitään kiiloja tai muita vakauttavia elementtejä, kuten hihnoja pyöräänsä. Laivayhtiö kertoi, että pysäköintialueella on kylttejä, joissa kerrotaan, että moottoripyöräilijöiden on varmistettava pyöriensä pystyssä pysyminen itse, ja että he ovat siitä itse vastuussa. Myös kiinnitysohjeet ovat nähtävillä.
Sinä päivänä normaali mp-alue oli täynnä, joten laivan henkilökunta ohjeisti pysäköimään pyörän alueelle, joka oli kauempana opasteista.
Mutta vaikka oikeus hyväksyi näkökulman, että motoristi ei ollut nähnyt kylttiä, se ei silti tehnyt varustamosta vastuullista. Oikeuden mielestä motoristin olisi pitänyt ymmärtää, että on liikkuvassa aluksella, alttiina käännöksille, merenkäynnille ja iskuille lähdettäessä ja tultaessa satamaan. Oikeuden mielestä tämän ei olisi saanut jättää prätkäänsä ilman, että olisi kiinnittänyt sitä kunnolla.
Kaiken kukkuraksi oikeus ei myöskään ymmärtänyt, mistä korvausvaade syntyi: vaikka naarmuja olikin nähtävissä pyörässä, niiden korjaamisesta ei ollut näyttöä. Asiasta kertoi Dailyhive.
Oikea kiinnittäminen – ja se vastuu
Yleensä moottoripyörä kiinnitetään pitkittäin tai hieman viistoon laivan kulkusuuntaan nähden. Laivalla on useimmiten käytettävissä liinoja ja kiiloja kiinnitystä varten. Pyörä ajetaan laivahenkilökunnan osoittamalle paikalle ja laitetaan sivuseisontatuelle ykkösvaihde päällä. Automaattivaihteisessa pyörässä käsijarru päälle kytkettynä.
Kahdella hihnalla tai liinalla pyörän saa kiinni lattiassa oleviin kiinnityskohtiin poikittain sitoen niin vakaasti, ettei kaatumista tarvitse pelätä. Pitkittäisliikkumattomuuden varmistamiseksi kannattaa laittaa kiilat etu- tai takapyörän taakse ja eteen. Jos etujarrun vielä lukitsee nippusiteillä, voi laivamatkansa pyörän kiinnityksen osalta tehdä varsin huolettomilla mielin.
Käytännön vinkkinä voi suosittaa parin oman liinan mukaan ottamista. Joskus liinat eivät vain riitä, kun sesongin aikana moottoripyöriä on enemmänkin liikenteessä. Laivayhtiön liinat voivat olla myös käytetyn näköisiä, eli likaisia. Silläkään ei niin väliä, mutta liinoista saattaa olla muutenkin hyötyä matkalla pakkaamisessa, hinaamisessa jne.
Liinoja prätkän yli vedettäessä kannattaa laittaa ajohanskat tai vastaavaa vaatetta hihnan ja maalipinnan tai pehmeiden osien väliin, jotta pintaan ei tule hiertymiä laivan keinuessa.
Kaikki Suomessakin toimivat laivanvarustamot toteavat, että vastuu pyörän pysymisestä pystyssä matkan aikana, eli siis kiinnittämisestä, on aina moottoripyöräilijällä itsellään, joten toimenpide kannattaa tehdä huolella. Jo senkin vuoksi, ettei lupaava matka kariudu pyörän kolhiintumiseen laivassa.
Turvallista matkaa, jos laivalla olet menossa ja lisää kiinnitys- ja matkavinkkejä alla olevissa jutuissa.
Aiheesta aiemmin:
MAANANTAI 26.7.2021 09:13
Ahvenanmaa: kymmenien nähtävyyksien mielenkiintoinen paratiisi
MAANANTAI 16.6.2014 08:23
Varustamojen vinkit: Miten kiinnität pyöräsi laivalla oikein
KESKIVIIKKO 28.5.2014 10:05