"Jo alkusyksystä 2023 aloimme tiimipäällikkö Nicolo Morin kanssa keskustelemaan jatkosta ja nopeasti pääsimme tulevasta sopimukseen. Itselleni on selvää, missä suurimmat kehitysaskeleet tulee ottaa kaudella 2024 ja siihen on pyritty harjoittelussa panostamaan, jota syksyn 2023 aikana on pystytty laadukkaasti tekemään. Pyörän testaamiseen tullaan käyttämään enemmän aikaa ja resursseja, mitä viime kaudella kyettiin asiaan paneutumaan, Hermanni Haljala kertoo.
Tavoitteet asetettu astetta korkeammalle
Kaudella 2024 Haljala lähtee E1 luokassa tavoittelemaan vähintään paikkaa viiden joukossa.
"Edellisellä kaudella pystyin ottamaan monella osa-alueella, kuten vauhdillisesti askelia eteenpäin ja saman kehityksen uskon jatkuvan myös vuonna 2024. Olemme myös tiimin ja mekaanikkona toimivan Olli Järvisen kanssa vuotta kokeneempia yhteistyössämme, joten se luo jo luottamusta tekemiseen.
Selkeä tavoite on ottaa askel luokassa viiden joukkoon ja täydellinen onnistuminen, eli se minun PÖLJÄPÄIVÄ tarkottaisi ajamista luokassa kolmen joukkoon ja kaiken onnistuessa se on täysin realistinen sija, mitä tavoitella. Enduro GP:n eli yleiskilpailun puolella se täydellinen onnistuminen mitä todennäköisimmin tarkottaisi murtautumista 10 nopeimman kilpailijan joukkoon."
Aiheesta aiemmin:
MAANANTAI 23.10.2023 20:06
PERJANTAI 26.5.2023 08:32
MM-enduro: Haljala ja Puhakainen hyvin valmistautuneina Heinolan MM-viikonloppuun
LAUANTAI 17.6.2023 08:01
Enduro: Haljala ja Kytönen mukana Italiassa
LAUANTAI 8.7.2023 11:03
MM-Enduro: Hermanni Haljalan kausi keskeytyi leikkaushoitoa vaatineen loukkaantumisen johdosta
PERJANTAI 3.3.2023 08:04
Enduro: suomalaisväriä mukana viikonloppuna Italian avoimen mestaruussarjan kisassa Alassiossa