Lauantaina lähtö tapahtuu tuttuun tapaan Tallukasta, jonka pihalta kilpailijat ottavat vauhtia tulevaan ajotaipaleeseen: Reitin pituus tulee olemaan noin 700 kilometriä, josta erikoiskokeita on noin 180 kilometrin edestä. Lauantain ajoaika on noin 12 tuntia, sunnuntaina kilpaiijoille maaliviiva häämöttää 8 tunnin kohdalla Vantaan vauhtikeskuksessa.
Kilpailun toisena päivänä kilpailijat pääsevätkin ottamaan mittaa toisistaan Riihimäki-Hyvinkää-reitillä, joka on ajettu viimeksi vuonna 1983. Päijänteen ympäriajon ratamestari Jouni Koutonen toteaa reittimuutoksen olleen kauan odotettu ja iloinen uutinen myös uusien erikoiskokeiden järjestäjille.
– Ideana on ollut muuttaa reittiä, joka on ollut jo useana vuonna sama. Uusilla alueilla erityisesti talkoolaisten tärkeys korostuu, muistuttaa Koutonen.
Koutoselle Päitsin ajo Hyvinkään alueella ei suinkaan ole uutta, sillä ratamestari muistelee ajaneensa viimeisen oman Päitsinsä juurikin siellä.
Sunnuntain tauko pidetään Hyvinkään motocross-radalla, jota edeltää Erkylän vanhalla motocrossradalla pidettävä, Erkylän Lukot-niminen erikoiskoe. Tämä tarjoaa katsojille erinomaisen mahdollisuuden seurata kilpailua kävelymatkan päästä Hyvinkään radalta.
Myös vuonna 2019 lanseeratun Trophy-reitti kulku on selkeästi muuttunut: Kisa ajetaan tällä kertaa sunnuntaina Vääksystä Hyvinkää-Riihimäki linjalla Ohkolan kautta Vantaalle. Reitin pituudeksi tähänkin koetukseen tulee 240 kilometriä, josta erikoiskokeita on yli 70 kilometrin verran.
Trophy-reitille osallistuminen tarjoaa aidon Päitsi-tunnelman lisäksi uusillekin harrastajille mahdollisuuden osallistua ympäriajoon ennen täysipitkään kilpailuun osallistumista.
Vuonna 2024 Päijänteen ympäriajo tarjoaa kaikille jotain uutta, ja varmasti mielenkiintoisia käänteitä kilpailun kulkuun.