Kilpailussa oli mukana myös ripaus haikeutta, sillä kilpailu oli viimeinen, jossa Pekka Päivärinnan menoa tasapainotti hollantilainen Ilse de Haas.
– Sellainen tieto tuli ennen kisaa, että Ilse joutuu lopettamaan yhteistyön kanssani Oscherslebenin kisaan perhesyistä. Hän pitää ensi vuonnakin välivuoden, kuvaili Päivärinta hollantilaisen vetäytymistä.
Oscherslebenin rata on ollut Päivärinnalle aina kinkkinen paikka, eikä se tälläkään kertaa muuksi muuttunut.
– Sehän oli odotettavissa, ettei tuo rata ole minulle mieluinen. Samoja kierrosaikoja ajettiin kuin ennenkin, mutta kärki meni aika kovaa ja ero hieman kasvoi. Ne meni aikaisempaa kovempaa. Oli tiedossa, että jotenkin noin se menee.
Brittipari Stephen Kershaw/Ryan Charlwood oli viikonlopun ykköspari voittamalla viikonlopun molemmat kilpailut. MM-sarjaa johtava brittiläisranskalainen kaksikko Todd Ellis/Emmanuelle Clement oli kummankin kisan kakkonen ja vankisti otettaan tämän kauden mestaruudesta. Päivärinnan pyöräkunta kamppailee päätöskilpailussa sijoituksesta sarjan kärkikuusikkoon.
Sivuvaunujen MM-sarja purkitetaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna Portugalin Estorilissa. Päivärinnan pyöräkunta lähtee tuohon päätöskilpailuun saksalaisen Luca Schmitin toimiessa purkkiorjana, joka otti ensiaskeleet Päivärinnan matkustajana SM-sarjan osakilpailussa Alastaron radalla.
Vaikka tämänvuotista MM-sarjaa on vielä yksi kilpailu jäljellä, on suomalaispilotin mielessä jo vahvasti tuleva kilpailukausi. Päivärinta jatkaa kuudennen mestaruuden metsästämistä ensi kaudella osin uusin eväin. Moottorina Päivärinta luottaa edelleen Yamaha R6.n nopeiksi havaittuihin moottoreihin. Runko sen sijaan tulee olemaan uusi tuttavuus. Sveitsiläisen Luis Christenin pajalla valmistetulla LCR-rungoilla tähän asti ajaneelle suomalaiselle on valmistumassa uusi saksalaisvalmisteinen ARS-runko. Myös matkustajan paikalle on tulossa uusi kaveri.
– Minulla on kaksi vaihtoehtoa olemassa matkustajan paikalle. Saa nyt nähdä joko se selviää Estorilissa. Uusi runko on valmistumassa ja tiimille on hankittu uusia moottoreita, paljastaa Päivärinta.