Enduron GP MM-sarja saatiin päätökseen Santiago do Calemissa, Portugalissa. Vaikka Josep Garcia voitti yleiskilpailun ja oli lauantaina varmistanut E1-luokan maailmanmestaruuden, se ei riittänyt kuitenkaan kauden nopeimman kilpailijan titteliin, jonka otti oikeutetusti E2-luokan maailmanmestari, Iso-Britannian Steve Holcombe. E3-luokassa Iso-Britannian Brad Freeman ei sunnuntaina kyennyt parhaimpaansa, mutta Ruotsin Mikael Perssonin voitosta huolimatta, luokan 6. sija riitti varmistamaan oman luokan mestaruuden.

Kytönen sivusi kauden parastaan

Roni Kytönen. Kuva Dario Agrati.

Roni Kytönen. Kuva Dario Agrati.

Jämsäläinen Roni Kytönen sijoittui päätöspäivänä viidenneksi E1-luokassa, mikä sivusi hänen kauden parastaan.

– Ensimmäisellä endurolla kaaduin ja se oli päivän ainoa kaatuminen. Extremellä tuli paljon virheitä ja crossilla sekä toisella endurolla en päässyt vaan mihinkään. Tuntuma pyörän kanssa on ollut hukassa, mutta ainoastaan sillä ensimmäisellä endurolla pystyin vastaamaan muiden vauhtiin. Kausi on ollut haastava minulle, vaikka alkoikin ihan lupaavasti Italian mestaruussarjassa, mutta loukkaantumisen jälkeen tuntuma ajamiseen on ollut kateissa. Suuri kiitos tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneille kaudesta. Nyt aletaan rakentamaan ensi vuoden kuvioita kuntoon, Kytönen kertoi.

RedMoto Honda -kuljettajan ensimmäinen kausi aikuisten MM-sarjassa päättyi E1-luokan kuudenteen sijaan.

Juupaluoma ja Puhakainen Juniori-GP:ssä vaisuja

Junioreiden GP:ssä Ruotsin Albin Norrbin otti päivävoiton, saadakseen hopeisen päätöksen kaudelle, Iso-Britannian Jed Etchellsin juhliessa mestaruutta, sijoittuen sunnuntain koitoksessa 3:ksi. Toiseksi ajoi Australian Kyron Bacon.

Suomalaiset eivät kyenneet lauantain sijoituksiin. Peetu Juupaluoma oli 17:sta ja Samuli Puhakainen 20.

– Ohjelmaa riittii tänäänkin, kun pyörä keitti yhdellä erikoiskokeella jokaisella kierroksella. Lisäksi viimeisellä enduro-erikoiskokeella jäin pitkähköön ylämäkeen kiinni ja aikaa meni hakiessa uusi vauhti. Nyt otetaan pieni paussi ja kausi 2024 olisi tarkoitus jatkaa samassa tiimissä, mutta sopimusta ei vielä ole, Puhakainen kommentoi tilannettaan.

Peetu Juupaluoman MM-kausi sen sijaan päättyi hieman harmillisesti teknisten murheiden kanssa. Hän onnistui saamaan päivästä tuloksen aikaiseksi ja pääsi maaliin asti, mutta kärsi viimeisellä kierroksella tekniikkamurheista, kun pyörän tehot hävisivät. Juupaluoma oli tänään Junior 1-luokassa yhdeksäs ja Junior-luokassa 17. Junior 1- luokan Maailman cupissa hän oli kauden päätteeksi kahdeksas ja Junior-luokan MM-sarjassa 15.

– Aamu oli ihan jees, mutta sitten ensimmäinen endurotesti keskeytettiin toisen kuskin vakavan kaatumisen jälkeen. Toinen kierros tuli hyvin, samoin kolmannen kierroksen extreme, mutta ensimmäisellä endurolla pyörä sanoi sopimuksen melkein irti eli kaikki tehot hävisi ja yritin vain ajaa maaliin asti. Just ja just pääsinkin maaliin, mutta sijoitus putosi yhdeksän sijaa viimeisten kolmen pätkän aikana, Peetu Juupaluoma ynnää päivän tapahtumia.

Puotsaari hyvässä vauhdissa

Niko Puotsaari. Kuva: Dario Agrati.

Niko Puotsaari oli sunnuntaina hienosti kymmenes ja nosti itsensä samalla MM-sarjassa lopulta sijalle 13. Kuva: Dario Agrati.

Nuorten Gp:n nopein oli mestaruuden varmistanut Italian Kevin Cristino. Muut sijoitukset palkintokorokkeella menivät Ranskan Leo Joyonille ja Italian Pietro Scardinalle. Suomalaisista Niko Puotsaari oli 10. ja Tiitus Enjala 11:sta.

Puotsaari jatkoi lauantain tapaan vahvaa tekemistä ja oli Youth-luokassa sunnuntaina kymmenes, mikä samalla nosti hänet MM-pisteissä sijalle 13.

– Ihan ok päivä. Aamulla oli vähän vaikeata ja hiekkapätkä jäi ajamatta, kun toinen kuski oli loukkaantunut pahemmin. Crossilla vedin vähän isommat lipat ja tuli siinä takkiin aika paljon, mutta toiselle kierrokselle parani ajo ja sain pari sijaa poimittua. Extreme ja ensimmäinen enduro kulkivat tänäänkin hyvin ja endurolla tuli toiseksi ja kolmanneksi nopeimmat ajat. Loppujen lopuksi ihan hyvä kauden päätös, Niko Puotsaari kommentoi.

Naisten mestaruuteen ajoi Australian Jane Daniels

Tuloksia

Enduron GP MM-sarja, 7/7 osakilpailu, Santiago do Calem, Portugali, 12/12 erikoiskoetta, 2. ajopäivä (Junioreiden GP ja Nuorten GP 11/11 erikoiskoetta)

Enduro GP:

1) Josep Garcia, ESP, KTM 1.00.43,45 2) Nathan Watson, GBR, Honda +18,30 3) Andrea Verona, ITA, GasGas +33,41...21) Roni Kytönen, FIN, Honda+3.26,91

Junioreiden GP:

1) Albin Norrbin, SWE, Fantic 54.25,92 2) Kyron Bacon, AUS, Yamaha +10,86 3) Jed Echells, GBR, Fantic +17,65...17) Peetu Juupaluoma, FIN, Husqvarna +3.24,79...20) Samuli Puhakainen, FIN, Beta +4.26,70

Nuorten GP:
1) Kevin Cristino, ITA, Fantic 56.12,74 2) Leo Joyon, FRA, Beta +28,26 3) Pietro Scardina, ITA, Fantic +1.21,50...10) Niko Puotsaari, FIN, Husqvarna +2.56,73 11) Tiitus Enjala, FIN, Yamaha +3.10,57