Kirjeenvaihto Leelian lepotuolin ja "Huolestunut moottoripyörää hankkivan aviomiehen vaimon" välillä:
Kirje 1:
"Huolestunut moottoripyörää hankkivan aviomiehen vaimo (HMPHA-vaimo)", kysymys: "Hyvä Leelia. Minulla ja miehelläni on seitsemän lasta, joita rakastan kovin, kuten myös heidän isäänsä. Elämme kuitenkin tärkeää vaihetta lastemme kehityksen kannalta, ja siitä huolimatta hän haikailee hankkivansa moottoripyörän! Emmekö minä ja lapset riitä hänelle?"
Leelia: "Hyvä HMPHA-vaimo. Miehesi varmasti rakastaa sinua ja lapsiasi. Jokainen vain kaipaa itselleen myös omaa aikaa. Varsinkin noin ison lapsilauman kanssa. Mikäpä siihen olisikaan parempaa kuin ottaa moottoripyörä ja lähteä ajelemaan osoitteettomasti muutamaksi tunniksi ja tuulettamaan pääparkaansa. Kai sinullakin on jokin harrastus, johon voit karata, kun tulee tunne, että tarvitset omaa tilaa?"
Kirje 2:
HMPHA-vaimo: "Hyvä Leelia. Mieheni hankki sen kirotun moottoripyörän. Lisäksi hän panttasi vihkisormuksemme saadakseen rahat prätkäänsä. Olen niin kiukkuinen, etten meinaa pysyä nahoissani. Miten toimia tässä tilanteessa? Otanko eron?
Leelia: Hyvä HMPHA-vaimo. Miehesi on selvästi lähestymässä tai jo ajautunut johonkin tyypilliseen, säälittävänhuvittavaan miesten kriisivaiheeseen elämässään. Tiedäthän nämä "poikien ja miesten lelujen ero on vain hinnassa" -jutut ja "kerranhan sitä vaan eletään". Odota rauhassa muutama viikko ja anna isoimman innostuksen laantua. Hän palaa varmasti pian normaalielämään, kunhan on saanut konhottaa aikansa. Luota rakkauteenne ja tuohon jumalattoman loputtoman lapsikatraanne kaihovoimaan. Ehkä kannattaisi yrittää piilottaa hänen pankkikorttinsa?
Kirje 3:
HMPHA-vaimo: "Leelia. Nyt mieheni on lähdössä Jänkhälle kokoontumisajoon uusine kavereineen ja uhkaa jättää meidät pariksi viikoksi. Pitää kuulemma "kiertää Norjan Lapin kautta, kun kerran sinne päin lähtee". Näin on tapahtunut siitä huolimatta, että olen esitellyt kirjeenvaihtoamme hänelle. Vaikutus on ollut päinvastainen, kuin mitä toivoin. Hän on vain innostunut entistä enemmän. Neuvosi ovat siis olleet surkeita. Miten on parasta toimia? Poltanko hänen moottoripyöränsä?
Ai piilottaa pankkikortin? Pitää sitä vitjassa kaulassaan yötkin."
Leelia: "Arvoisa HMPHA-vaimo. En ymmärrä tuota ruikuttavaa asennettasi. Eihän pari viikkoa mitään merkitse ihmisten elämässä. Jos miehesi haluaa hetken pitää vapaata kitinästäsi, minkä alan pikku hiljaa erittäin hyvin ymmärtää, niin etkö pikemminkin voisi itse lähteä mukaan? Tai nostaa kissaa pöydälle kunnolla? Etkö saisi lapsianne hoitoon jonnekin pariksi viikoksi, että voisit lähteä matkaan? Tiedäthän, kuumia iltoja, hotteja alusasuja, sampanjaa ja uusi alku, tadaa?"
Kirje 4:
HMPHA-vaimo: "Leelia, sinä kyy valtalehden lukijaneuvonnan povessa! En kai minä nyt tuollaisen amatöörimotoristin kanssa mihinkään lähde. Sehän olisi hengenvaarallista! Mies on vasta aloittanut tänä keväänä. Mieti orvoiksi jääviä lapsiamme, ...kele. Ja kuka nyt tuon ikäisiä lapsia ottaisi riesakseen. Näkee, ettei itselläsi ole jälkikasvua, etkä muutenkaan taida ymmärtää mitään perhe-elämästä."
Leelia: "Arvoisa HMPHA-vaimo. Jätän solvauksesi omaan surkeaan arvoonsa sekä olemukseni että perhe-elämäni tuntemuksesi osalta ja palaan asiaan. Minkäs ikäisiä lapsenne ovatkaan? Kuulostaa, että joku sosiaalitoimen järjestämä paikka olisi paremmin heille omiaan? Alan myös ymmärtää miestäsi entistä paremmin."
Kirje 5:
HMPHA-vaimo: "Arvoisa Leelia. Nuorin heistä on 24. Ja minähän en omia prätkäreissujani pilaa lähtemällä matkaan ukkoni kanssa. Meillä on tosi magee gimmaporukka, jolla reissaamme ympäri maailmaa. Ota sinä ja tunge palstasi kauas sinne, missä kuukaan ei kumota ja mätäne rauhassa neuvoinesi. Tämä mimmi lähtee nyt baanalle, eikä suinkaan kävellen. Yhteinen pankkikorttimme taatusti nahkarotsini taskussa."