Kupletin juoni oli se, että voittaja etenee suoraan lauantaina ajettavaan finaaliin. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet ajavat perjantaina race offissa. Viimeiseksi jääneen taival World Cupissa päättyy tähän iltaan.
Ennakkoasetelmissa Australia ja Tanska olivat voittajasuosikit ja Suomi ja Ranska taistelisivat kolmannesta sijasta sekä viimeisestä jatkopaikasta.
Kilpailu eteni käsikirjoituksen mukaan, sillä Tanska ja Australia karkasivat heti omille teilleen. Suomi ja Ranska kävivät armottoman väännön viimeisestä jatkopaikasta. Suomelle huippuonnistumiset toivat kapteeni Timo Lahti neljännen erän kakkossijalla ja erän 16 hienolla voitolla. Antti Vuolas otti upean voiton erässä 6. pitäen takanaan maailmanmestarit Tanskan Nicki Pedersenin ja Australian Jason Doylen. Myös Jesse Mustonen napsi neljästä ensimmäisestä erästään tasaisesti pisteitä.
Suomi oli jatkopaikassa kiinni vielä erän 17. jälkeen, mutta Ranska kiri lopussa rinnalle ja ohi tähtikuljettajiensa David Bellegon ja Dimitri Bergen johdolla. Suomen urhea taistelu ei lopulta jatkopaikkaan ihan riittänyt.
- Kaikki tehtiin, mitä pystyttiin, mutta ihan ei riittänyt. Hyvä taistelu- ja joukkuefiilis meillä oli ja oltiin pitkään jatkopaikassa kiinni, mutta lopussa Ranska puristi ohi. Tulos on nyt pöydällä ja sillä mennään, kommentoi Suomen joukkueenjohtaja Aki-Pekka Mustonen.
Kilpailun voittajaksi ajoi Tanska, joka kukisti Australian lopulta yhden pisteen erolla. Ranska sijoittui kolmanneksi viisi pistettä Suomen edellä. Tanska eteni lauantain finaaliin, jossa ovat jo suoraan isäntämaa Puola ja 1. semifinaalin voittanut Iso-Britannia. Perjantaina ajettavassa race offissa viimeistä paikkaa finaalissa tavoittelevat Ruotsi, Australia, Tsekki ja Ranska.
Tulokset:
1. Tanska 42:
Mikkel Michelsen 8
Nicki Pedersen 6
Anders Thomsen 13
Leon Madsen 13
Rasmus Jensen 2
2. Australia 41:
Max Fricke 4
Jack Holder 14
Jason Doyle 7
Jaimon Lidsey 16
Chris Holder NS
3. Ranska 21:
David Bellego 5
Dimitri Berge 14
Steven Goret 1
Mathieu Tresarrieu 1
Mathias Tresarrieu 0
4. Suomi 16:
Timo Lahti 7 (2,1,1,0,3,0)
Jesse Mustonen 3 (1,1,0,1,0,0)
Antti Vuolas 6 (0,0,3,1,0,2)
Tero Aarnio 0 (0,N,N,N,0)
Niclas Säyriö NS