Legendaarinen Dakar-ralli ajetaan jo viidennen kerran Saudi-Arabiassa. Itse kisa järjestetään 5. - 19. tammikuuta 2024. Lähtöpaikkana toimii AlUlan tuhatvuotinen kaupunki, sieltä reitti menee Tyhjän Neljänneksen suunnattomalle autiomaa-alueelle ja maaliin tullaan Yanbussa, Punaisen Meren rannalla.
– Haaste tulee olemaan aivan yhtä hirmuinen kuin viime tammikuussakin, varoittaa kilpailun johtaja David Castera, joka lupaa kilpailijoille massiivisia dyynijonoja, missä navigointivaikeudet ovat dyynien ylittämisen teknisen haasteen seuralaisina.
Dakarin kisaajat tutustuivat AlUlan ihmeisiin, kun ralli järjestettiin ensi kerran Saudi-Arabiassa. Tällä kertaa perusleiri on siirretty erämaahan Nabatealaisten rakentamien aikaa uhmaavien majesteettisten tuhatvuotisten temppelien läheisyyteen.
Dakar 2024:n reitin pituus on 5000 kilometriä, josta kokonaan uutta on 60 % verran. Rallia voi myös kuvata näin: 1 prologi, 12 etappia ja 14 kisapäivää.
"48h Chrono Stage"
Kisaan on myös luotu uusi etappiformaatti: "48h Chrono Stage". Etapilla on aikarajoitus pysähtymiselle (16.00) ennen kuin voi taas lähteä jatkamaan seuraavana päivänä matkaa (07:00). Kisaa käydään kahtena päivänä samoin säännöin kuin maratonosuudetkin. Tosin kilpailijat voivat auttaa toisiaan iltaisin. Mutta tällä kertaa ei ole paikalla mekaanikkoja tai kanttiinia.
Kun kello lyö 16, kaikkien pyörien tulee pysähtyä seuraavalle mahdolliselle yöpymispaikalle, joita on järjestetty matkan varrelle kahdeksan. Vailla yhteyksiä ja tietoa omasta tai kanssakilpailijoiden menestyksestä, kisaajat leiriytyvät ja jatkavat matkaa seuraavana aamuna kello 7 ajaakseen loppuun jäljellä olevan matkan. Pisteet lasketaan 600 kilometriä pitkän erikoiskokeen jälkeen.
"48h Chrono Stage" järjestetään Tyhjän Neljänneksen alueella. Loputtomat dyynijonot mahdollistavat kahden eri reitin käyttämisen: toinen niistä on moottoripyörille ja mönkijäille ja toinen autoille ja kuorma-autoille. Siten moottoripyöräpuolen huippujoukkueet eivät saa hyötyä autonjälkien seuraamisesta, vaan kuljettajat joutuvat navigoimaan kykyjensä mukaan. Edellisessä Dakarissa esitetty bonuspistejärjestelmä etappien avaajille on käytössä tässäkin kisassa.
Dakar Classic, osa 4
Vuonna 2021 mukana oli ensi kerran Dakarin historiallisia ajoneuvoja kunnioittava Classic-sarja. Siinä 1980- ja 1990-lukujen ajoneuvot pääsevät mukaan kilpailuun. Tänä vuonna Classicin osallistujamäärä rajoitetaan sataan tiimiin. Mukana on René Metge'n ja Jacky Ickx'in Porsche 911:sen ja Ari Vatasen 205 Peugeotin sekä Jan De Rooy'sin kaksihyttisen DAF-kuorma-auton replikoita, jotka nauttivat uudesta elämästään Dakar Classicissa.
Aiheesta aiemmin:
Dakar Rally: Benavides juhli erämaarallin toista voittoaan tiukan sekuntikampailun jälkeen
Marc Marquez: "En koskaan osallistuisi Dakariin moottoripyörällä – loukaantuisin aivan varmasti"